Video: Sportivo TV

Yleisurheilun EM-kisojen tiistaiaamupäivän jälkiosa toi hieman lohtua heikosti alkaneeseen kisapäivään. Miesaiturit olivat hyvässä iskussa.

Aamupäivän alku ei suomalaisittain riemua aiheuttanut, kun kaikki urheilijat karsiutuivat jatkosta. Aamun jälkipuolisko sujui kuitenkin huomattavasti paremmissa merkeissä.

Miesten 110 metrin aitojen välieriin juoksivat komeasti Elmo Lakka ja Santeri Kuusiniemi. Lakka oli karsintojen seitsemänneksi nopein ajalla 13.84.

Kuusiniemi loikki ratasuoran aikaan 13.89 ja oli alkuerien 11. Ilari Mannisen 14.13 ei riittänyt jatkoon.

Naisten 800 metrin alkuerissä Eveliina Määttänen kangistui pahasti loppusuoralla ja jäi alkuerässään viimeiseksi ajalla 1,59,62, mutta kyseessä oli selkeästi nopein erä. Aika jäi vain kolme sadasosaa hänen omasta ennätyksestään ja oli hänen kauden paras juoksunsa.

Miesten 400 metrin aitojen karsinnoista Antti Sainio juoksi komeasti välieriin. Hän juoksi erässään kolmanneksi ajalla 49.70 ja oli alkuerien yhdeksänneksi nopein. Aika oli myös Sainion kauden paras.

Jere Haapalainen jäi oman eränsä viimeiseksi, mutta juoksi siitä huolimatta kauden parhaansa kellojen pysähtyessä aikaan 50.37. Tuomas Lehtosen 50.83 ei myöskään tuonut jatkopaikkaa.

Iltakisoissa riittää myös suomalaisittain runsaasti mielenkiintoa, kun Wilma Heltelä ja Saga Andersson ovat seiväshypyn karsinnoissa, Nathalie Blomqvist ja Aino Suni 5000 metrin loppukilpailussa sekä Saara Keskitalo ja Lotta Haarala pika-aitojen välierissä sekä mahdollisesti loppukilpailussa.