Saga Vanninen on rikkonut hiljaisuuden tilanteestaan. Seitsenottelija avasi ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa tämän vuoden ajalta.

Vanninen, 23, on pitänyt kilpailutaukoa. Suomalaistähti otteli ulkoratakauden alussa Götzissä toukokuun lopussa, mutta häntä ei olla sen jälkeen radalla nähty.

Vanninen ilmoitti myös heinäkuussa valmentajanvaihdoksesta. Erki Nool vaihtui Jarno Koivusen vetämään valmennusryhmään.

Samalla Vanninen muutti Turkuun.

–  Pysähtymistä, tutkiskelua, mahdollisuuksia ja kasvamista. Turkuun muuttaminen on avannut elämässäni uuden sivun ja tuonut mukanaan paljon uutta, Vanninen aloittaa päivityksensä Instagramissa.

– Kesällä oli hyväksyttävä oman tahdin hiljentyminen muiden viettäessä kisakesää. Epäonnistumisen kääntäminen kasvuksi on vaatinut paljon ajatustyötä ja itsetutkiskelua. Hetken aikaa tuntui siltä, että kuljen täysin väärään suuntaan. Todellisuudessa rakensin pohjaa tulevalle.