Savonlinnassa järjestetään Olavinlinnassa 27. heinäkuuta jälleen nyrkkeilyilta. Siinä tositoimissa nähdään Mika Mielonen, joka ottelee islantilaista Kolbeinn Kristinssonia vastaan.

Ottelu on kahdeksaneräinen. Panoksena on BBU-liiton mestaruus.

– Alun perin meidän piti kohdata Kristissonin kanssa jo kesäkuussa, mutta sairastuminen peruutti tämän ottelun minun kohdaltani. Olimme jo aikoja sitten sopineet, että ottelen taas Savonlinnassa, ja onnekseni VPM Live sai järjestettyä matsin vanhaan kotikaupunkiini näin pikaisesti. Odotan innolla kehään pääsyä, ja Kristinssonista saan arvokkaan päänahan matkallani eteenpäin, Mielonen sanoo tiedotteessa.

Mielonen otteli Olavinlinnassa myös viime elokuussa. Silloin hän hävisi itselleen Robert Heleniukselle kolmannessa erässä.

Helenius ylisti ottelun jälkeen vastustajaansa vuolaasti. Yleisön suosikiksi kohonnut Mielonen suorastaan liikuttui saamastaan kannustuksesta.

Lue myös:Topi Raitasta uhkaa täysi katastrofi

LUE MYÖS: Haastattelu: Waltteri Merelä sai Leijonissa kunniatehtävän – ”Oli hienoa toimia kapteenina” (Siniviiva.fi)