NFL pyrkii suojelemaan pelaajiensa aivoja entistä aktiivisemmin tuomalla harjoituspeleihin suojakypärät. Suojakypärien tarkoitus on pehmentää päähän kohdistuvaa iskua.
NFL vaatii toisesta harjoitusottelusta lähtien käytettäväksi suojakypärää. Kauden alkaessa suojakypärät eivät ole enää käytössä. NFL:n tutkimusten mukaan eniten päävammoja saatuu juuri harjoituskauden otteluissa.
Uusi lisäsuojaa painaa hieman vajaat 350 grammaa ja tulee vanhan kypärän päälle. Se muistuttaa hyvin paljon esimerkiksi rugbyssä käytettäviä päähineitä joita näkee myös jalkapallomaalivahdeilla.
Tutkijoiden mukaan päävammojen mahdollisuus laskee 10 prosenttia, jos pelaajalla on lisäsuoja kypärässään. Jos molemmilla on se päässä, niin luku on 20 prosenttia.
Lähtökohtaisesti uusi suojakypärä on saanut positiivisen vastaanoton, sillä aivojen suojeleminen on kaikkien intresseissä. Soraääniäkin on kuulunut. Pelkona on ollut muun muassa ne seikat, että pelaajat menevät tilanteisiin entistä kovemmin, kun heillä on lisäsuojausta tai että kypärän lisäpaino saattaa tehdä osumista entistä vaarallisempia joissain tapauksista.
– Se vain on painava. Pidin siitä miltä kypäräni tuntui ilman sitä. Olen pelannut ilman sitä kaiken tämän ajan. En vain pidä siitä, Buffalo Billsin puolustuksen linjamies Ed Oliver totesi uutistoimisto AP:n mukaan.
Philadelphia Eaglesin Dallas Goedert antoi siunauksen uudistukselle.- En sanoisi niitä esteettisesti miellyttäviksi ja mielestäni ne näyttävät vähän hassuilta. Mutta niillä on hyvä tarkoitus, ja asiaa on tutkittu. Mitä tahansa turvallisuutemme eteen, joten miksipäs ei, Goedert mietiskeli.
Lue myös: Suomelle upea historiallinen voitto jenkkifutiksessa

































