Tokion olympialaisten avajaiset järjestetään tulevana perjantaina, ellei kisoja sitten tulla perumaan koronapandemian takia. Yksi kisojen seuratuimmista lajeista on koripallo.

Olympialaisten tv-oikeudet omistava Discovery näyttää kisoja Suomessa kanavillaan. Henrik Dettmann, Shawn Huff, Teemu Rannikko, Tiina Sten ja Anni Mäkitalo hyppäävät asiantuntijarooleihin TV5:n olympialähetyksissä.

Kesäolympialaisten koripallo-ottelut näytetään Discoveryn kanavilla yksinoikeudella. Vapaasti katsottava TV5-kanava seuraa kattavasti miesten ja naisten koripalloturnauksia ja discovery+-palvelu näyttää jokaisen ottelun.

Uudet asiantuntijat odottavat innolla tulevia kisoja, joskin voittajajoukkue on jo tiedossa.

– Olympialaiset ovat kuin koripallon World Cup, johon Yhdysvallat koripallon lippulaivamaana usein lähettää parhaita pelaajiaan. Kisojen jännitys tulee siitä, kuka pystyy yllättämään ja haastamaan Yhdysvallat. Mille tahansa maajoukkueelle on historiallisesti suuri hetki, jos pystyy laittamaan Yhdysvalloille kampoihin tai voittamaan heidät, Huff kertoo.

Rannikon mukaan Yhdysvallat joutuu muutamissa asioissa antamaan haastajilleen kuitenkin tasoitusta.

– Toki Yhdysvallat on joukkueena pelannut vain lyhyen aikaa yhdessä ja valmistautuminen kisoihin on melko pientä. Heillä ei siis ole samanlaista maajoukkueperinnettä kuin muilla mailla, jotka ovat pelanneet yhdessä pitkään, Rannikko täydentää pohtiessaan Yhdysvaltojen ja muiden maiden joukkueiden välisiä eroja.

Pelien yhdeksi mielenkiintoisimmaksi joukkueeksi asiantuntijat nostavat Slovenian, jota tähdittää maailman parhaisiin pelaajiin lukeutuva Luca Doncic. Huff rinnastaa Doncicin amerikkalaiseen koripallolegenda LeBron Jamesiin:

– Paitsi että Doncic on isokokoinen ja siksi todella vahva, on hänellä maailmanluokan pelisilmä ja syöttötaito. Hän pääsee jalkatyöllään tekemään pienissäkin raoissa heittopaikkoja niin läheltä koria, keskietäisyyksiltä, kuin kaukaakin. Kun pelaaja on hyvä korintekijä, jossa yhdistyy syöttötaito ja pelisilmä, ovat vastajoukkueen puolustajat käytännössä täysin hänen taitojensa armoilla.

Stenin mukaan naisten koripallossa Yhdysvallat saattaa kohdata vahvojakin vastustajia, eikä käänteitä tule puuttumaan.

– Naisten puolella Australialla on erinomainen joukkue, ja he ovat todennäköisin haastaja Yhdysvalloille. Euroopassa taas juuri EM:n voittanut Serbia, Ranska sekä Espanja ovat kovia joukkueita tänä vuonna ja taistelevat mitalipeleistä, Sten arvioi.

Tokiossa nähdään ensimmäistä kertaa myös nopeatempoinen 3×3 koripallo. Uudessa pelimuodossa kolmehenkiset joukkueet pelaavat puolikkaalla kentällä.

Koripallo-otteluiden selostuksista vastaavat lajin tapahtumia eri kanavissa vuosia välittäneet Kristian Palotie, Saku Mäkynen, Tomi Tiilikainen ja Otto Tolonen.

Lähde: Discoveryn tiedote

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)