Yleisurheilun Suomi-Ruotsi -maaottelu alkoi tänä vuonna aivan Helsingin keskustassa Narinkkatorilla jo perjantaina. Avaus oli urheilullisesti paras mahdollinen, kun Someron Esan Minna Nikkanen paransi naisten seiväshypyn Suomen ennätystä tulokseen 452. Aikaisemman Suomen ennätyksen 451 Nikkanen oli hypännyt Kuopiossa Kalevan kisoissa.

Tilapäinen seiväshyppypaikka oli viritetty Kampin kauppakeskuksen ja entisenlinja-autoaseman päärakennuksen väliselle aukiolle ja sitä pääsivät maksuttaseuraamaan kaikki ohikulkeneet helsinkiläiset ja muut paikalle saapuneet. Suomivoitti naisten maaottelun avauslajin pistein 12 – 10. Maaottelun muut lajitsuoritetaan lauantaina ja sunnuntaina Helsingin olympiastadionilla.

Itsensä loistokuntoon vielä loppukaudeksi virittänyt Nikkanen aloitti kilpailunkorkeudesta 410 ylittäen sen ensimmäisellä yrityksellään. Tämän jälkeen hänylitti myös 430 ensimmäisellä yrityksellään. Ylitys 430:stä merkitsi myösmaaottelun lajivoittoa, koska paras ruotsalainen Michaela Meijer ylitti vain420 sijoittuen toiseksi.

Uudesta Suomen ennätyksestäkin 452 senttiä Nikkanen tarvitsi vain yhdenyrityksen. Hän liiteli niin ilmavasti riman yli, että samalla hypyllä olisitulos voinut olla vielä muutaman sentin ylempänäkin. Tämän jälkeen Nikkanenteki vielä kolme yritystä jälleen uudesta Suomen ennätyskorkeudesta 457, joistaensimmäinen ja kolmas nousivatkin melko hyvin riman päälle.

Nikkasen ja Meijerin jälkeen kolmanneksi sijoittui Ruotsin vasta 16-vuotiaslahjakkuus Elienor Werner tuloksella 400. Werner on oman ikäluokkansa tämänvuoden maailmantilaston ykkönen. Suomen muut edustajat Mustasaaren FemmaninErica Hjerpe ja Helsingin Kisa-Veikkojen Aino Siitonen olivat neljäs ja viides.Hjerpe ylitti Wernerin tavoin 400, mutta runsaammin pudotuksin.

Viime vuonna Tukholmassa Ruotsi voitti sekä miesten että naisten maaottelut.Tänä vuonna kotiyleisöllä on tilaisuus tulla kannustamaan suomalaisetmaaotteluvoittoon Helsingissä. 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maaottelualkaa olympiastadionilla lauantaina 30.8. kello 13.45. Miesten ja naistenmaaottelun alkamisaika on kello 18.00.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)