Hagenin EM-kilpailujen U25-joukkueen kolme ensimmäistä suomalaisratsukkoa kilpaili perjantaina Grand Prix -radalla. Anna Tallberg ja Grevens Zorro esittivät rennon ja tasapainoisen ohjelman, joka lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.
Myös Susanna Therman ja Dragonheart ja Lotta Luomajärvi ja Windsor V esittivät taitojaan positiivisesti, vaikka molempien suorituksissa hevoset tuijottivat radan ulkopuolella olevia kamerahuppuja.
Maajoukkuevalmentaja Marko Björs ja Tallbergin valmentaja, olympiaratsastaja Mikaela Fabricius-Bjerre puhuivat kansainvälisen kilpailukokemuksen tärkeydestä nuorilla ratsastajilla.
– On todella hienoa, että meillä on täällä joukkue ylipäätään. He näkevät todella hienoa ratsastusta ja pääsevät ensimmäistä kertaa tuntemaan todellisen arvokilpailufiiliksen. Ja ennen kaikkea, että meillä on noinkin laadukas ja lupaava joukkue. Olemme saaneet paljon positiivista huomiota ja kehuja sekä tuomareilta että kollegoilta, Björs sanoi.
Ulkopuolisista häiriöistä huolimatta sekä Therman että Luomajärvi ratsastivat hyvin ja ottivat tilanteen haltuun.
– Susannalla oli todella paljon kohokohtia, ja hevonen liikkui paljon rennommin kuin joukkuekilpailussa.
– Piaffissa ja passagessa hevonen olisi voinut olla kootumpi. Passagessa olisi voinut olla enemmän ”ilmaa” ja kokoamista. Siitä tuli alhaisia pisteitä. Piaffi oli laadukasta, mutta eteni aika paljon, vaikka se on tällä tasolla vielä sallittua, Björs kertoi, ja sanoi, että ongelmat ovat korjattavissa, kun olosuhteet ovat kohdallaan.
– Lotan hevoselta putosi etukenkä ennen radalle lähtöä, ja verryttely lyheni puoleen. Hevonen ei tullut verryttelyssä ihan läpi ja avuille.
Radalla hevonen kuitenkin vaikutti vähän väsyneeltä, ja katsoi kameroita.
– Ratsukko teki hienon laukkaohjelman! Hienot laukanvaihtosarjat ja muuta. Olemme kaikki todella tyytyväisiä siihen, miten hän ratsasti.
– Olen todella tyytyväinen Annan työskentelyyn tänään verryttelyssä ja radalla. Radalla tuli virhe, mikä maksaa pisteitä. Anna on ihan uransa alussa itse kouluttamallaan hevosella. Siitä näkee, että siitä puuttuu vielä voimaa ja lihasvoimaa. Mutta se ratsastettavuus, minkä olemme saavuttaneet näissä kilpailuissa, on opettanut Annaa valtavan askeleen eteenpäin omalla urallaan. Se on oikeastaan matka kohti GP:ta, mikä on jännä. Tämä oli hänen ensimmäinen matkansa, Fabricius-Bjerre kertoi tyytyväisenä.
Hevosella on Fabricius-Bjerren mukaan hyvät piaffi, passage ja piruetit, jotka pääsevät vähitellen esiin fysiikan ja voiman kehittymisen myötä. Kapasiteetti on olemassa.
– Se on hyvin korrekti. Ja klassinen.
– U25 on huomattavasti helpompi kuin oikea GP-taso. Ei joudu suoraan ratsastamaan Isabell Werthiä, Charlotte Dujardinia tai Cathrine Dufouria vastaan.
– Koen sen äärettömän tärkeänä, että ratsastajalla on tuttu ja turvallinen olo tullessaan kilpailuihin, että tietää mihin on menossa. Kuin että yhtäkkiä heitetään GP-areenalle. Mitä enemmän voi olla rauhassa ja omana itsenään, sitä paremmin suorittaa.
Joukkueen neljäs ratsukko, Nora Svensk ja Lammehaven´s Zadin, on vuorossa huomenna klo 12.54. Vain 18 parasta U25-ratsukkoa jatkaa vapaaohjelmaan sunnuntaina.
Lauantaina on erittäin jännittävä päivä, kun Henri Ruoste ratsastaa Kontestro Db:llä finaalissa, Grand Prix vapaaohjelmassa musiikilla. Luokka alkaa klo 14.00. Aamulla kisahevosilla on ensin eläinlääkäritarkastus, jossa varmistetaan niiden kilpailukunto. Suomen joukkueella on mukanaan myös oma eläinlääkäri, Eamon McLaughlin, joka vastaa joukkuehevosten voinnista läpi turnauksen.
Lähde: Suomen Ratsastajainliiton tiedote

































