
Jake Paul ja entinen raskaan sarjan mestari Mike Tyson kohtaavat marraskuussa.
Paulin ja Tysonin ottelua on kritisoitu vuolaasti monestakin syystä, mutta se on varmaa, että tapahtumasta tulee suuren luokan spektaakkeli.
Kuten nyrkkeilyyn kuuluu, ovat molemmat ottelijat uhonneet jo tuntuvasti ennen ottelua. Mike Tyson on uhonnut tyrmäävänsä Paulin, vaikka miesten välillä on melkoinen ikäero.
Jake Paul ei ole tapansa mukaan Tysonin puheita hätkähtänyt. Hän latasi suoraan vastapalloon.
– Hän väittää, että se tulee olemaan minun hautajaiseni. Hän sanoo, että se tulee olemaan minun herätykseni. Hän aikoo tappaa Jake Paulin. Kaikki nämä puheet, ja siksi minä rakastan Mikea. Kunnioitan häntä, mutta emme ole enää ystäviä ennen kuin 15. marraskuuta. Aion tyrmätä tämän tyypin, ja sitten katsotaan, kuka onkaan oikeasti kuollut, Paul pamautti tuoreessa podcastissaan.
Ottelu piti alun perin käydä jo kesällä, mutta se jouduttiin lopulta siirtämään marraskuun 15. päivälle.
Lue myös: Cristiano Ronaldo latasi hyvin ylimielisen kommentin