Golfkauden toinen major-kisa käynnistyy torstaina New Yorkissa Long Islandilla, missä tahkotaan PGA Championship.

Kisassa on suomalaisittain suurta mielenkiintoa, sillä Mikko Korhonen pääsi kilpailuun mukaan tänäkin vuonna. Kyseessä on Korhosen uran toinen major-kisa.

Suomen entinen ykköspelaaja Mikko Ilonen uskoo Korhosella olevan hyvät saumat viikonlopun kierroksille. Viime vuonna Korhonen karsiutui toisella kierroksella.

– Mikolla on mainiot mahdollisuudet selvitä viikonlopun kierroksille. Kysymys on pitkälti siitä, kuinka hän on palautunut Kiinan kisasta ja onnistuu saamaan uuden latauksen päälle, ennakoi Ilonen Suomen Golfliiton tiedotteessa.

New Yorkissa on ollut kisan alla sateinen ja kylmä keli. Tästä johtuen Ilosella on vahva veikkaus kilpailun voittajasta.

– Kenttä tullaan pelaamaan erittäin pitkänä. Brooks Koepka on minun listallani tästä johtuen entistäkin suurempi ykkössuosikki, hän sanoo.

Ilonen uskoo myös Tiger Woodsin olevan vahvoilla.

– Tiger Woodsin vireen säilyminen Mastersin voiton jälkeen on ollut suuri keskustelunaihe. Minä uskon, että hän on valmis jopa voittamaan viikonlopun kisan. Woods osaa virittää itsensä kuntoon, vaikka ei ole Mastersin jälkeen kilpaillutkaan.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)