Marc Marquezin hallitseman MotoGP-luokan tämän kauden ensimmäinen MM-osakilpailu peruuntuu koronaviruksen vuoksi. Marquez ei tietenkään sitä ääneen sano, mutta Qatarin GP on juuri se kisa, josta hän ensisijaisesti luopuisi, mikäli näin pitää tehdä.

Hondan kanssa vuoden 2024 loppuun jatkosopimuksen solminut Marquez ei ole tuntenut koskaan oloaan kotoisaksi Losailin voimakkaasti valaistulla aavikkoradalla, vaikka hän ajoikin siellä viime vuonna toiseksi Ducatin Andrea Dovizioson takana.

Tämän vuoden osalta Qatarin GP uhkasi muodostua kuninkuusluokan kuusinkertaiselle maailmanmestari Marquezille kuitenkin jo miltei painajaiseksi.

Marquez oli hukassa Qatarissa viikko sitten ajetulla viimeistelytestijaksolla – kahdestakin syystä: viime kauden jälkeen operoitu olkapää vaivaa edelleen ja Hondan uusi pyörä ei tahtonut istua millään ilveellä Losailin radalle.

Pari kertaa nutullaan käynyt Marquez joutui turvautumaan testien viimeisenä päivänä sensaatiomaisesti kauden 2019 pyörään ja osittain edelleen myös aiempien vuosien osiin. Mahtitallissa oli ainakin pienimuotoinen paniikki päällä.

Hondan tallipäällikkö Alberto Puig oli testeissä kuitenkin pyörääkin enemmän huolissaan Marquezin fyysisestä kunnosta. Marquez joutui muuttamaan tunnetusti aggressiivista ajotyyliään kipeän olkapään vuoksi ja varikolla kyseenalaistettiin jopa se, pystyykö hän ajamaan täyttä kisapituutta.

– Marc ei ole fyysisesti sellaisessa kunnossa, jossa haluaisi olla. Hän ei pysty ajamaan maksimilla MM-kauden avaavassa Qatarin kisassa. Mutta kausi ei pääty Qatarissa, se vasta alkaa siellä, Hondan tallipäällikkö Alberto Puig lohduttautui tuolloin.

Marquezille jää nyt sopivasti lisää aikaa toipumiseen, sillä myös kauden toinen, Thaimaassa ajettava osakilpailu joudutaan ainakin siirtämään koronavirusuhan vuoksi.

Marquez nousi MotoGP-luokkaan kaudella 2013. Marquez on jäänyt sen jälkeen ilman mestaruutta vain vuonna 2015, jolloin hän päätyi MM-pisteissä kolmanneksi Jorge Lorenzon ja Valentino Rossin takana.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)