Neste Rallin kärkikolmikko on pysynyt muuttumattomana, kun kilpailua on ajettu 15 erikoiskokeen verran. Kärjessä ajaa edelleen Viron Toyota-kuljettaja Ott Tänak, toisena on norjalainen, Citroenia ohjastava Mads Östberg ja kolmantena Tänäkin tallikaveri, Suomen Jari-Matti Latvala. Erot kolmikon välillä tosin ovat venyneet päivän mittaan.
Tänak on saanut lauantaina levollisemman ajorytmin päälle.
– Nyt ei ole niin kova tarve mennä äärirajoilla koko ajan, vaan voin ajaa omalla rytmilläni. Voisin jopa sanoa, että nautin tästä tällä hetkellä. Tällä hetkellä ajattelemme enemmän yksittäisten rallien kuin koko sarjan voittamista.
Östberg ei pystynyt lauantain ensimmäisellä ajolenkillä vastaamaan Tänakin vauhtiin ja ero on kasvanut toistaiseksi 23,7 sekuntiin.
– Yritän nostaa vauhtiani koko ajan vähän kerrallaan. En kuitenkaan halua tehdä mitään tyhmää ja näissä vauhdeissa sitä haluaa pysyä tiellä. Tällä hetkellä tarkkailemme Latvalan vauhtia. Tänak puolestaan pitää hyvää johtoasemaa, mutta meidän pitää pystyä kuitenkin antamaan hänelle painetta.
Parhaana suomalaisena ajava Latvala oli tyytyväinen lauantaipäivän aloitukseensa.
– Ajo on sujunut hyvin ja minulla on nyt hyvä fiilis päällä. Tänak ajaa omassa luokassaan, mutta yritämme pitää yllä taistelua Östbergin kanssa.
Lähde: AKK:n tiedote































