Marcus Grönholmin manageroima Jari Huttunen on debytoinut vakuuttavasti Rally1-auton ratissa. Huttunen ei ole tosin välttynyt ongelmiltakaan Suomen MM-rallissa.
Huttunen on kolmen erikoiskokeen jälkeen kokonaiskilpailussa yhdeksäntenä 22,7 sekuntia kärjestä jääneenä. Niin sanottu ”200 000 euron projekti” on siis kulkenut mallikkaasta M-Sportilta vuokratulla Pumalla.
Huttunen oli kuitenkin kohdannut Ylen Ralliradion mukaan yllättäviä ongelmia siirtymällä Lankamaan erikoiskokeelta Jyväskylän Paviljongin huoltoparkkiin.
Huttunen kertoi Ralliradion haastattelussa, että polttoaineen paineet olivat kadonneet hetkeksi autosta, mutta palautuneet onneksi normaaleiksi. Huttusen vauhti oli pudonnut tuolloin moottoritiellä taajamanopeuteen.
Suomen osakilpailun neljäs erikoiskoe, eli Laukaa 2 käynnistyy klo 12.15.
Lue myös:Pohjat! Esapekka Lappi on hirmuiskussa – teki samalla hienon havainnon Kalle Rovanperästä (ek3)

































