M-Sportin autolla Jyväskylän MM-ralliin osallistuva Juho Hänninen suhtautuu rennosti torstaina alkavaan kilpailuun.

Punkaharjulainen ei ole viime kauden jälkeen ajanut MM-tasolla, eikä ole päässyt ennen Jyväskylää testamaan M-Sportin Fordia ollenkaan. Tämä heittää suomalaiskuljettajan ylle epäilyksen varjon. Mikä on Hännisen päivän kunto?

– Yleensä se on ollut muiden vauhti arvoitus, mutta nyt se on oma vauhti, Hänninen myöntää.

Torstai on siis Hänniselle jännittävä päivä. Torstaiaamuna ajetaan testierikoiskoe, jonka jälkeen illalla ajettava legendaarinen Harju avaa kilpailun todenteolla.

– Ajotauko on ollut tosiaan kohtuullisen pitkä. Saa nyt nähdä, miten malttaa, mutta alussa pitäisi malttaa katsoa. Se voi olla, ettei se nyt ihan lähde heti alussa, Hänninen suunnitteli keskiviikkona.

Oman haasteensa heittävät peliin tietenkin myös auton säädöt.

– Koko autoa ei voi tietenkään rakentaa uudelleen rallin aikana. Aloitetaan niillä säädöillä, millä ajettiin kaksi vuotta sitten. Se kuitenkin käytännössä ainoa, jonka tietää tuosta autosta, viime vuonna Hyundailla MM-rallia ajanut Hänninen paljasti.

Ville Hirvonen, Jyväskylä

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)