Turun Palloseura ja Rauman Lukko ovat voiton päässä jääkiekon SM-liigan finaaleista. Molemmat johtavat sunnuntain jälkeen välieräsarjojaan voitoin 2-1.
TPS väänsi HIFK:sta toisen peräkkäisen voittonsa, joka irtosi tällä kertaa Turussa numeroin 3-0 (0-0, 2-0, 1-0).
Palloseura ratkaisi voiton toisessa erässä ja IFK:n kannalta todella harmittavalla tavalla.
HIFK:n tähtihyökkääjä Ville Leskinen menetti kiekon omalla puolustusalueellaan, eikä TPS jättänyt sitä rankaisematta. Eemil Viro järjesti Lauri Pajuniemen tekopaikkaan ajassa 24.47: 1-0.
HIFK:n niskaan ropisi lisää jääkylmää vettä vajaat 12 minuuttia myöhemmin, kun Juuso Pärssinen pisti kiekon Frans Tuohimaan suojusten taakse.
Isännät iskivät lopullisen niitin HIFK:n arkkuun, kun päätöserää oli pelaamatta reilut seitsemän minuuttia. Maali oli kultakypärä Josh Kestnerin käsialaa.
Lukko ei aikaillut Tapparan kanssa Tampereella.
Raumalaisnippu siirtyi johtoon ajassa 5.46, kun Andrei Hakulisen rannelaukaus painui Lassi Lehtisen taakse.
Lukko lisäsi entisestään höyryä toisessa erässä ja siirtyi jo 3-0 -johtoon Aleksi Saarelan ja Thomas Gregoiren maaleilla.
Anton Levtchki viimeisteli kavennuksen heti kolmannen erän alussa, mutta sen lähemmäksi kirvesrinnat eivät enää runkosarjan voittajaa yltäneet.
Eetu Koivistoinen tuikkasi kiekon tyhjiin 35 sekuntia ennen loppua ja sinetöi Tapparan kannalta tylyt 4-1 -loppunumerot.
Neljännet välieräottelut pelataan maanantaina Turussa ja Tampereella.
Liigan 3. välieräottelut:
Tappara-Lukko 1-4 (0-1, 0-2, 1-1). Lukko johtaa voitoin 2-1.
TPS-HIFK 3-0 (0-0, 2-0, 1-0). TPS johtaa voitoin 2-1.
Seuraavat ottelut: Maanantaina 3.5. klo 16 Tappara-Lukko, TPS-HIFK.






























