Liam Lawson on ollut yksi Formula 1 -kauden 2026 suurista onnistujista. Racing Bulls -kuljettaja myöntää samalla, että hänen suhtautumisensa tulevaisuuteen on muuttunut täysin.
Lawson lähtee F1-kesätauolle kuljettajien MM-sarjan yhdeksänneltä sijalta. Uusiseelantilainen on kerännyt pisteitä kahdeksassa kauden 11 ensimmäisestä osakilpailusta.
Sijoitus on huomionarvoinen, sillä neljän kärkitallin kahdeksan kuljettajaa miehittävät käytännössä sarjan kärkipaikat. Lawson onkin noussut alkukauden perusteella keskikastin parhaaksi kuljettajaksi.
Hänen sijoituksensa ovat vaihdelleet kuudennen ja yhdeksännen sijan välillä, ja tasaiset suoritukset ovat vahvistaneet hänen asemaansa Red Bullin kuljettajapaletissa.
Lawson vahvisti Unkarin GP:n yhteydessä, että keskustelut hänen tulevaisuudestaan Red Bull -organisaatiossa käynnistyvät kesätauon aikoihin.
Red Bull -pettymys jäi taakse
Lawsonin tilanne oli vielä viime vuoden alussa täysin erilainen.
Hän sai kaudeksi 2025 suuren mahdollisuuden, kun hänet nostettiin Max Verstappenin tallikaveriksi Red Bullille. Pesti jäi kuitenkin erittäin lyhyeksi, ja Lawson palasi vain kahden osakilpailun jälkeen Racing Bullsille.
Sen jälkeen hänen uransa suunta on muuttunut huomattavasti.
Vahvat otteet ovat nostaneet Lawsonin jälleen potentiaaliseksi ehdokkaaksi Red Bullin emotalliin. Hän ei kuitenkaan enää ajattele, että menestyminen formula ykkösissä olisi sidottu nimenomaan Red Bull -paikkaan.
– Ajattelutapani oli ennen hyvin selkeä: tulla Red Bullille ja yrittää päästä päätalliin, Lawson kertoi PlanetF1.comille.
– Kun tulin formula ykkösiin ja olin nuorempi, se oli oikeastaan se, mitä ajattelin ja mihin tähtäsin.
Nyt näkökulma on toinen.
– En ajattele enää niin tarkasti. Kuten kaikki muutkin, teen töitä päästäkseni kärkeen ja voittaakseni formula ykkösissä. Missä tallissa se tapahtuu, siitä minulla ei ole aavistustakaan.






























