Lotta Haralan viimeinen esiintyminen arvokisoissa päättyi pettymykseen 100 metrin aitojen välierissä yleisurheilun EM-kisoissa tiistaina.

Harala jäi omassa välierässään viimeiseksi. Kahden kuukauden kilpailutauolta palannut suomalainen ei peitellyt pettymystään suorituksen jälkeen.

– Oli se aika huono. Odotin tosi paljon parempaa ja olen kyllä pettynyt. Tämä oli ensimmäinen kisa kahden kuukauden tauon jälkeen. Se on tosi haastavaa tulla tänne vetämään, Harala sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Kilpailuun liittyi Haralalle tavallista enemmän tunnetta.

Hän on jo aiemmin ilmoittanut päättävänsä uransa tähän kauteen. Harala aikoo kilpailla vielä muutamissa kilpailuissa, mutta arvokisatasolla yksi merkittävä vaihe hänen urallaan tuli nyt päätökseen.

Harala kertoi tunteiden nousseen pintaan jo matkalla stadionille.

– Muuten on ollut täysin normaali kisapäivä, mutta tuossa bussimatkalla, kun olin tulossa tänne stadionille, tuli tunteet pintaan. Että nyt on viimeinen kerta ja että vitsi, on tämä hienoa.

Itse kilpailupaikalla Harala pystyi kuitenkin siirtämään ajatukset takaisin olennaiseen.

– Muuten koko ajan on ollut fokus siinä tekemisessä.

Myöhemmin Harala avasi tuntojaan myös Atleetin Jari Porttilan haastattelussa.

– Nyt on ehkä enemmän ajatukset tuossa äskeisessä juoksussa, Harala sanoi Porttilan tiedustellessa, onko fiilis nyt haikea.

– Juuri äsken kuulin, että millä ajalla päästiin finaaliin, niin ehkä on vähän sellaiset katkeransuloiset fiilikset, että miksi tämän piti mennä nyt juuri näin. Mutta otetaan vastaan se, mitä tulee ja parempaan en tänään pystynyt, Harala totesi.