Suomi nappasi perjantaina avausvoittonsa jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskisoissa, kun Latvia kaatui 4-0.

Maalivahti Noa Vali teki ottelussa debyyttinsä nuorten MM-kisoissa. Tuloksena oli siis nollapeli.

– Joukkue aloitti pelin hyvin ja ekassa erässä Latvialle ei juuri tullut paikkoja. Pojat puolustivat hyvin ja pyörittivät kiekkoa oikeastaan koko pelin ajan aika paljon toisessa päässä. He tekivät minun hommastani suhteellisen helppoa, Vali kertasi Leijonien verkkosivuilla.

Nuorten Leijonien maalivahtikolmikkoon kuuluvat Valin lisäksi Niklas Kokko ja Eemil Vinni. Kokko oli maalilla Kanada- ja Saksa-peleissä, Vali pääsi vuoroon Latviaa vastaan.

– Oli kiva päästä pelaamaan ja onnistua. Eihän se mukavaa ole tuolla penkillä istua, mutta vain yksi voi kerrallaan olla maalissa. Valmentajat sen sitten aina päättävät.

– Kaikki pelit täällä ovat kovia. Joskus voi tulla tällaisia pelejä, että vastustaja saa paikkoja vähän harvemmin, mutta silloinkin he ovat hyviä laittamaan kiekkoja sisään. Koko ajan pitää olla tosi valmiina.

Kuva: Pasi Mennander

Lue myös:Jokerit teki kovan tempun Turussa – tätä ei ole ennen nähty

LUE MYÖS: Näkökulma: MM-kisoissa on mukana turhia maita – myös poliittisten syiden takia (LeijonaUutiset.fi)