Saksa teki keskiviikkona jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa jotain sellaista, mitä pelaajien oli vaikea uskoa todeksi. Saksa jysäytti jättiyllätyksen ja otti Suomesta historiansa ensimmäisen voiton nuorten MM-kisoissa.

Saksan sensaatiovoitto painuu aikakirjoihin 4-3 -lukemin. Saksan joukkueessa kaikki olivat sankareita, mutta kaksi oli silti ylitse muiden.

He olivat kaksi maalia viimeistellyt Veit Oswald ja Saksan tolppien välissä 40 torjunnalla loistanut Philipp Dietl.

– Kolme pistettä Suomea vastaan! Varsinkin Suomea vastaan, se on hämmästyttävää, Oswald oli hihkunut TSN:n mukaan.

Luca Hauff oli hämmästellyt tapahtunutta samaan tyyliin.

– Uskomatonta. En voi kuvailla, mitä tunnen tällä hetkellä. Olen vain ylpeä joukkueesta. Pelasimme niin hyvän pelin.

Kaksi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Suomi kohtaa perjantaina Latvian. Ottelun panokset ovat hurjat, sillä molemmat ovat siinä vaiheessa nollassa pisteessä. Suomen tapaninpäivänä 5-2 -numeroin kaatanut Kanada johti Latviaa vastaan pelaamaansa keskiviikon myöhäisottelua kahden erän jälkeen 5-0.

Nuoret Leijonat pelaa lohkovaiheen viimeisen ottelunsa sunnuntaina Ruotsia vastaan. Lohkon neljä parasta menee välieriin. Jumbojoukkue joutuu karsintoihin.

Kuva: Pasi Mennander/Leijonat.fi

Lue myös:Nuorten Leijonien tähtipuolustaja antoi palaa TV5:llä

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)