Nyt helmikuussa on tullut kuluneeksi 30 vuotta yhdestä Suomen kaikkien aikojen jääkiekkopettymyksistä. Leijonat jäi Lillehammerin olympialaisissa kolmanneksi, vaikka hävisi koko turnauksessa vain yhden erän.

Suomi voitti turnauksen kuusi ensimmäistä otteluaan täysin ylivoimaisesti. Nuoret tähdet Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen häikäisivät kaukalossa.

Välieräottelua Kanadaa vastaan Suomi johti 2-0. Sitten Leijonien peli yllättäen romahti. Kanada voitti ottelun maalein 5-3.

NHL-pelaajat eivät olleet mukana Lillehammerin olympialaisissa, ja vaikka Kanadan joukkueessa pelasivat kuitenkin Paul Kariya ja tshekkinäkin tunnettu Petr Nedved, hävisi Suomi silti heikommalle joukkueelle. Ensi kertaa arvokisojen välierätappio Kanadalle tuntui jättimäiseltä pettymykseltä.

Päävalmentaja Curt Lindström antoi myöhemmin ymmärtää, että yhdysvaltalaistuomari Rob Hearn olisi myötävaikuttanut ottelun kääntymisessä Kanadan eduksi. Ehkä Hearn teki muutaman oudon ratkaisun, mutta se ei poista faktaa, että Suomi hävisi siksi, koska lakkasi toisessa erässä pelaamasta omalla tasollaan.

Kanada päästettiin peliin mukaan. Liiallisessa hyvänolon tunteessa vastustaja suorastaan aliarvioitiin. Ennen kaikkea ottelu hävittiin huonon kanadalaisen jääkiekkoilun tuntemuksen takia.

Curt Lindströmiä kutsuttiin vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen poppamieheksi. Lillehammerin Kanada-ottelun perusteella hän ei ollut lempinimensä veroinen, mutta pronssiotteluun valmistautumisen osalta oli ehdottomasti.

Pronssiottelu pelattiin heti välieräottelun jälkeisenä iltana. Pronssipelipäivän aamuna Lindström kutsui hätiin itsensä Marja-Liisa Kirvesniemen, joka oli voittanut Lillehammerissa kaksi hiihdon olympiapronssia.

Marja-Liisa sai pitää Leijonille psyykkauspuheen.

– Kyllä pikkuisen muistan siitä. Minua jännitti ihan kauheasti, että mie en osaa sanoa heille mitään. Tarkoituksena oli lähteä silloin kiertelemään kaikessa rauhassa Lillehammerin ladut vielä ja palauttelemaan. Curre Lindström tuli Hannu Aravirran kanssa huoneeseen ja ehdotti tätä asiaa. Olin aika lamaantunut, että mitä ihmettä osaan oikein sanoa, Marja-Liisa muisteli 2017 Sportti.com:n haastattelussa.

– Muistan, että sanoin Leijonille, että pronssi on kyllä niin hieno ja arvokas taistella. Sanoin heille hurtilla huumorilla, että vitosen kilpailua ei voiteta kilpailua edeltävänä päivänä, kuten itselleni kävi, Marja-Liisa jatkoi.

Pronssiottelussa Leijonat ärjyi. Venäjä murskattiin maalein 4-0. Suomen jääkiekkohistorian toinen olympiamitali oli tosiasia.

– Peliä en katsellut paikan päällä, vaan telkkarista. Ilmeisesti sanoin jotain oikeaa, joka pysäytti pelaajat. Ei se neljäs tila ole yhtään mitään, vaikka hyvä sijoitus toki onkin, vaan pronssi on aina mitali, Marja-Liisa painottaa.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Suomalainen MM-kultaluotsi sai kenkää

LUE MYÖS: Ella Junnilan ”kansalaisuus muuttui ranskalaiseksi” (UrheiluAreena.fi)