HIFK:n kohtalona on pelata keväällä 2021 pronssimitaleista. Se hävisi maanantaina TPS:lle 2-3-lukemin jatkoajalla.
Samalla TPS vei välieräsarjan nimiinsä voitoin 3-1 ja matkasi finaaliin Lukkoa vastaan.
HIFK oli sarjassa niskan päällä ensimmäiset puolitoista ottelua, mutta sitten tapahtui jotain. HIFK löysi vielä hyvän vireen sarjan neljänteen otteluun, mutta vire löytyi liian myöhään. Mistä se johtui?
– Se on vaikea sanoa. En voi puhua muiden puolesta, mutta eilen ei jotenkin saanut revittyä itsestään sitä parasta irti ja oli vähän turhautumistakin. Tänään sitten taas pystyttiin tulemaan hyvin sisään joukkueena. Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin se, että voitetaan ja musta tuntuu, että joukkueessa oli ihan sama henki, HIFK:lle maalin tehnyt Henrik Borgström sanoi.
HIFK pelasi eilen sunnuntaina sarjan heikoimman ottelunsa. Se tuli paikalle, mutta ei pelannut.
– Kyllä siellä oli varmasti monta käänteentekevää asiaa, mutta kyllä se eilinen peli oli iso. Vaikka tänään oli tietysti uusi päivä, niin eilen oli meiltä niin hengetön peli. Odotettiin siinä, että jotain tapahtuu, kun olisi pitänyt vain tehdä. TPS pelasi kyllä hyvin, Borgström ruoti.
– Harmittaa tietysti tosi paljon. Tuntuu siltä, että meillä oli niin hyvä joukkue kasassa, hän jatkoi.
HIFK:n kärkipelaajat pettivät sarjassa. Borgström löysi pelivireen neljänteen peliin ja itseluottamus kohosi silmissä, mutta muun muassa Ville Leskinen ja Anton Lundell jäivät odotuksiin nähden liian pieneen rooliin. Borgström myönsi, että tehottomuus alkoi näkyä jonkinlaisena turhautumisena kärkipelaajien osalta.
– Kyllä varmasti tiettyyn pisteeseen asti. Taitavat pelaajat, jotka on tottunut tekemään pisteitä elävät niistä. Meillä oli tänäänkin tosi paljon paikkoja, mistä olisi pitänyt tehdä. Ehkä sen sitten huomasi, ettei ole tullut onnistumisia siihen tahtiin, mihin on tottunut.
Borgström siirtyi monen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen HIFK:n paitaan kesken kauden. Saiko nuori taituri SM-liigasta sitä, mitä tuli hakemaan?
– Tietenkin se ehjä kausi olisi ollut kiva. Tulin kesken kauden loukkaantuneena joukkueeseen ja oli kysymysmerkki, miten kausi tulee menemään henkilökohtaisesti. Pääsin kuitenkin hyvin joukkueeseen sisään. Varsinkin tämä loppupuolisko alkoi tuntua hyvältä ja joukkueella kulki. Tietysti harmittaa erityisen paljon nyt, että ei pystytty pelaamaan siellä oman tason ylärajoilla. Harmittaa todella paljon, hän summasi.
HIFK:n kausi jatkuu vielä yhden ottelun verran, kun se kohtaa Tapparan pronssipelissä. Borgström ei syty pronssipeliin, mutta voittamaan sitäkin lähdetään.
– Totta kai se pitää pelata. En itse kyllä tykkää siitä formaatista. Mutta kun se kerran pelataan, niin totta kai se lähdetään voittamaan ja halutaan se pronssi, Borgström päätti.
Teksti Ville Hirvonen





























