HIFK pelaa maanantaina selkä seinää vasten Turussa. TPS siirtyi Liigan välieräsarjassa sunnuntaina 3-0 -voitolla ottelujohtoon lukemin 2-1 ja on siis enää voiton päässä finaaleista.
HIFK käynnisti välieräsarjan voitolla, mutta TPS on vienyt nimiinsä seuraavat kaksi ottelua. Ensin Helsingissä ja tänään kotoisassa Artukaisten linnakkeessa.
– Pettynyt tuohon esitykseen ja tietenkin myös tuohon tulokseen, mikä on sitä kautta ansaittu. Meidän pitää pystyä repimään itsestämme enemmän irti, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen aloitti tilityksensä.
Pikkarainen näki ja koki, että kolmas kohtaaminen ei ollut intensiteetiltään kahden aiemman tasolla.
– Toisessa erässä kun jouduttiin takaa-ajajaksi, niin se vähän niin kuin satoi Tepsin laariin ja varsinkaan hyökkäyspelaamista siellä maalin edessä meillä ei kiekottomana ollut, mikä on meidän tavaramerkki ollut.
– Mut tää on playoffia ja huomenna on seuraava mahdollisuus ja siihen aiotaan päättäväisesti tarttua. Meidän pitää pystyä repimään enemmän yksilötasolla, viisikkotasolla ja joukkuetasolla itsestämme irti, Pikkarainen toisti painavaa sanomaansa.






























