Nuoret Leijonat pettyi jääkiekon MM-kisojen välierissä, kun Yhdysvallat oli lopulta parempi maalein 3-2.

Ottelun jälkeen puhutti etenkin jenkkien 3-2-maalia edeltänyt vihellys. Kasper Kulonummi sai pelinkuvaan nähden varsin helpolta vaikuttaneen jäähyn.

Asiaa käytiin läpi myös Discovery+:n studiossa. Mielipiteet olivat selvät.

– Kun tuossa hidastuksia katsottiin, niin eihän se koukkaaminen ollut, aloitti isäntä Juhani Henriksson.

– Tästä ei olisi pitänyt jäähyä viheltää. Siinä oli aikaisemmin sellaisia tilanteita, joista olisi pitänyt. (Tommi) Männistön maila oli korkealla. Siitä olisi voinut tulla jäähy, mutta ei tullut, näki Tuomas Grönman.

– Tällaisesta tuli sitten jäähy, josta ei olisi pitänyt tulla, jatkoi entinen huippukiekkoilija.

Lennart Petrell muistutti vieressä realiteeteista.

– Ei me hirveän pahoillamme olleet niistä aikaisemmista tuomarivirheistä, jotka jäivät viheltämättä.

Yhdysvallat kohtaa huomenna MM-finaalissa Ruotsin. Suomi taistelee pronssista Tshekkiä vastaan.

Kuva: Pasi Mennander

Lue myös:Jesse Puljujärvi passitetaan farmiin

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)