Porvoon Butchers pyrkii venyttämään mestaruusputkensa kuuden vuoden mittaiseksi amerikkalaisen jalkapallon SM-finaalissa Vaahteramaljassa. Aiemmin vain Helsingin Roosters on onnistunut voittamaan kuusi perättäistä mestaruutta.

Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut porvoolaisjoukkue kohtaa loppuottelussa runkosarjan voittajan Seinäjoen Crocodilesin, jolla on tilillään yksi mestaruus. Joukkueet ovat kohdanneet Vaahteramaljassa kahdesti aiemmin, vuosina 2005 ja 2007. Molemmat ottelut päättyivät porvoolaisten mestaruusjuhliin.

31. kertaa pelattavasta Vaahteramaljasta on lupa odottaa tasaista. Molemmilla joukkueilla on vahvat puolustukset, ja hyökkäyksessä molemmat etenevät tasaisesti sekä heitto- että juoksupeleillä. Joukkueiden runkosarjakohtaaminen päättyi Crocodilesin 42-30-voittoon.

Butchersin päävalmentaja Jim Nendel sanoo, että joukkueen voittamisen kulttuuri on näkynyt otteluun valmistautumisessa.

– Pelaajamme tietävät, mistä loppuottelussa pelaamisessa on kyse, koska he ovat olleet siellä aikaisemmin. He ovat olleet tarpeeksi rentoja ja tietävät, milloin painetaan kaasua. Joukkueesta huokuu terve kunnioitus Crocodilesia kohtaan, ja kaikki ymmärtävät, että keskittymisen pitää olla kohdallaan, Nendel sanoo kahdeksan viimeistä otteluaan voittaneesta Crocodilesista.

Vaahteramalja XXXI pelataan Vantaalla lauantaina.