Neljänneksi sijoitettu Piia Suomalainen (WTA-395) pelaa sunnuntaina Landisvillessa, Pennsylvaniassa naisten 10.000$ ITF-turnauksen kaksinpelin loppuottelussa. Hän voitti lauantaina välierissä 19-vuotiaan venäläiskarsija Yana Korolevan (ei WTA-rankingia) kolmessa erässä.
Finaalivastustajansa, sijoittamattomanUSA:n Elizabeth Lumpkinin (WTA-733) Suomalainen kohtaa nyt ensimmäisen kerran. Matkalla loppuotteluun Lumkin voitti mm. toisella kierroksella kolmossijoitetun USA:n Chieh-Yu Hsun
Turnausvoitto olisi Suomalaisen uran kolmas. Hän on voittanut ”kymppitonnit” vuonna 2010 Manilassa ja viime kesänä Tampereella.
































