Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Sami Hyypiä ei ole ensimmäistä kertaa pelireissulla Moldovassa. Hyypiä pelasi täydet minuutit Suomen paidassa 11 vuotta sitten, kun joukkueet nyhjäsivät maalittoman tasapelin Chisinaussa.
– Muistan, että silloin vuonna 1999 peli oli vaikea, enkä odota mitään muuta nytkään, Hyypiä kertoi EM-karsinta-avauksen aattona Palloliiton nettisivujen mukaan.
Nykyään Bayer Leverkusenia edustavalle Hyypiälle kelpaa vain voitto perjantai-illan kamppailusta.
– Odotamme, että oma tekemisemme on tarpeeksi vahvaa, jotta saamme haluamamme tuloksen, Hyypiä sanoi.
































