Formula ykkösten vuoden 1997 maailmanmestarin Jacques Villeneuven paluuhaaveet kuninkuusluokkaan kokivat takaiskun, kun FIA ilmoitti, ettei se hyväksy uutta tallia ensi kaudella mukaan Formula ykkösiin. FIA:n mukaan yksikään hakijoista ei täyttänyt tallille asetettuja kelpoisuuskriteerejä. Villeneuve olisi saanut tallipaikan italialaisesta Durango-tallista, jos Durango olisi hyväksytty mukaan.

Keskiviikkona Villeneuve kertoi ranskalaiselle Rue Frontenacille, ettei ole antanut periksi. Hän yrittää saada ensi kaudeksi paikan jostain nykyisestä F1-tallista.

– Se on kenties kalliimpaa, mutta meidän on varmistettava vapautemme. Emme halua paikkaa sponsoreilla, joita emme itse ole valinneet. Voi olla myös sopimuksia, jotka ovat suunnitelmiemme tiellä, kertoo Villeneuve.

Samassa haastattelussa Villeneuve, 39, kertoi pitävänsä mahdollisena, että kilpailisi myös NASCAR:ssa.

– Sillä puolella asiat etenevät hyvin, Villeneuve kertoi.

Viimeksi Villeneuve ajoi Formula ykkösissä heinäkuussa 2006. Tuolloin hän sai potkut BMW-tallista.