Fernando Alonson mestaruushaaveet kokivat pahan takaiskun viime sunnuntain Span kisassa, jossa hän ajovirheen takia rysäytti ulos radalta. Virheensä myötä Alonso menetti tukun tärkeitä pisteitä ja on kauden kuudessa päätöskisassa pakkovoittojen edessä mieliäkseen mestariksi.

Seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikon sunnuntaina Italian Monzassa Ferrarin kotiradalla. Alonso myöntää, että menestyminen olisi Ferrarille tärkeää jo tallin moraalin kannalta.

– Ei ole syytä kiistää, etteikö Monza olisi tärkeä. Kotiradallamme teemme kaikkemme, jotta emme menettäisi enempää tärkeitä pisteitä. Hyvä tulos siellä olisi hieno noste. Jos asiat menevät siellä huonosti, ei taistelu olisi ohi, mutta tallin moraalille se olisi kova isku, kertoo Alonso Ferrarin verkkosivuilla.

Alonso kertoi sanoneensa aiemminkin, että hyvä ja huono onni kulkevat kauden aikana tasapainossa ja Monzassa olisi hänen mielestään hyvän onnen suhteen takaisinmaksun aika. Jaossa on yhä 150 pistettä ja 41 pisteen tappioasemastaan huolimatta Alonso pitää mahdollisuuksiaan yhä merkittävinä.