Yhdysvaltain joukkue saavutti vuorokaudenjuoksun MM-kilpailuissa kolme kultaista ja yhden hopeisen mitalin sekä Japanin joukkue yhden kultaisen ja kaksi hopeista mitalia. Suomen joukkue sijoittui naisten MM-kilpailussa kymmenenneksi ja samassa yhteydessä juostussa EM-kilpailussa seitsemänneksi.

Yhdistetyt MM- ja EM-kilpailut järjesti Kansainvälinen ultrajuoksuliitto IAU yhdessä kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n ja Euroopan yleisurheiluliiton EA:n kanssa. Maailmanmestaruuksista juostiin tänä vuonna 12. kerran ja Euroopan mestaruuksista jo 21. kerran.

Kilpailupaikkana toimi hollantilaiskaupunki Steenbergen. Lähtölaukaus runsaan kahden kilometrin katuradalle ammuttiin lauantaina kello 12 ja kilpailijat vapauttanut armahduslaukaus samaan aikaan sunnuntaina. Olosuhteet olivat ankarat, sillä vettä satoi suurimman osan aikaa.

38-vuotias kalifornialainen Jon Olsen voitti miesten mestaruuden juostuaan vuorokaudessa lähes 270 kilometriä. Olsenin 32-vuotias joukkuetoveri John Dennis juoksi myös yli 260 kilometriä. Kolmas oli saksalainen Florian Reus ja neljäs jo 54-vuotias venäläinen veteraani Anatoli Kruglikov. 29-vuotias Reus uusi viimevuotisen Euroopan mestaruutensa.

Kokkolalainen Marko Forsell oli EM-kilpailussa 23:s ja Enon Kisa-Pojissa urheilu-uransa aloittanut Pasi Penttinen 24:s. Molemmat ylsivät kunnioitettavaan 230 kilometrin tulokseen. Forsell paransi ennätystään yli 25 kilometriä. Oman ennätyksensä juoksi myös 34:nneksi EM-kilpailussa sijoittunut Maarianhaminan IFK:n Emil Söderlund.

Juuri ennen parhaita suomalaisia sijoittui 30:nnneksi kreikkalainen maailmanennätyksen haltija Yiannis Kouros. Hän on ainoana ihmisenä juossut vuorokaudessa yli 300 kilometriä, mutta on nykyisin iältään jo 57-vuotias.

Ennätysvertailun kolme parasta suomalaista eivät tällä kerralla onnistuneet. Juha Hietanen ei jalkavaivaisena päässyt lainkaan matkaan, vuosi sitten EM-kilpailussa neljänneksi sijoittunut Jari Tomppo keskeytti 16 tunnin jälkeen ja Petri Perttiläkin joutui viimeisten tuntien aikana vuorottain lepäämään tai kävelemään.

Miesten joukkuekilpailussa Yhdysvallat oli selvästi paras, Japani toinen ja Saksa kolmas. Saksan jälkeen seuraaviksi sijoittuivat Ranska ja Italia, jotka palkittiin EM-kilpailussa hopea- ja pronssimitalein. Siipirikkoinen Suomen joukkue sijoittui MM-kilpailussa 14:nneksi ja EM-kilpailussa 11:nneksi.

Mami juoksi maailmanennätyksen

Naisten maailmanmestaruuden voitti 48-vuotias japanilainen Mami Kudo uudella katuratojen maailmanennätyksellä 250 kilometriä. Kudo pitää hallussaan myös ratajuoksun maailmanennätystä, joka on 254 kilometriä ja 425 metriä.

Mami Kudon jälkeen seuraaviksi sijoittui kolme Yhdysvaltain edustajaa. Hopeamitalilla palkittiin 26-vuotias Sabrina Little tuloksella 243 kilometriä. Amerikkalaiskolmikon jälkeen viides oli ranskalainen vuoden 2008 maailmanmestari Anne-Marie Vernet, joka tälläkin kertaa voitti Euroopan mestaruuden.

Suomen kokeneesta naisjoukkueesta neljä parasta rikkoi 200 kilometrin laaturajan. Porvoon Urheilijoiden Tarja Antell oli EM-kilpailun 26:s uudella ennätyksellään 206 kilometriä. Jaana Thorström juoksi hänkin uuden ennätyksensä sijoittuen 28:nneksi. Suomen ennätyksen haltija Outi Siimes oli 30:s ja Heli Lehtinen 33:s.

Naistenkin joukkuekilpailun voitti Yhdysvallat ja Japani oli toinen, niin kuin miestenkin sarjassa. Kolmanneksi sijoittui Ranska, joka voitti naisten Euroopan mestaruuden. Ruotsi sijoittui naisten MM-kilpailussa kuudenneksi ja EM-kilpailussa neljänneksi. Suomen naisjoukkue oli MM-kilpailun kymmenes ja EM-kilpailun seitsemäs.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi)