Espoon Tapioiden Toni Piispanen rikkoi Sveitsissä myös 200 metrin maailmanennätyksen liikuntavammaisten luokassa 51. Samoissa kilpailuissa Leo-Pekka Tähti, Janne Seppälä ja Amanda Kotaja kelasivat uudet Suomen ennätykset.
Piispanen kelasi torstaina ensin 100 metrin maailmanennätyksen 21,11 ja iltamyöhään vielä 200 metrin maailmanennätyksen 39,25 kansainvälisissä Daniela Jutzelerin muistokilpailuissa Prattelnissa.
Piispanen murskasi meksikolaisen Edgar Navarron aiemmat maailmanennätykset molemmilla matkoilla noin puolen sekunnin erolla. Kaarteesta loppusuoralle hän tuli 3-4 metriä ennen muita, mutta maalissa eroa toisiin oli jo 15 metriä.
– Helv***n hyvä veto! Alku suht rauhallisesti, mutta loppu oli ihan vastustamaton, Piispanen riemastui.
Leo-Pekka Tähti rikkoi Pekingin ennätyksensä
Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti rikkoi Pekingin paralympiakisojen 200 metrillä kelaamansa luokan 54 Suomen ennätyksen ajalla 24,83. Aiempi ennätys oli 24,92.
Uusi ennätyskään ei silti riittänyt voittoon, sillä hollantilainen Kenny van Weeghel kelasi uuden Euroopan ennätyksen 24,30. Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila oli kahdeksas ajalla 26,85.
– Suomen ennätys hyvällä vedolla kruunasi päivän. Seuraavaksi kilpailen lauantaina ja sunnuntaina avoimissa Sveitsin mestaruuskilpailuissa, kertoi Tähti.
Tähden tämän vuoden tavoite on saavuttaa Lontoossa kolmas peräkkäinen paralympiakisojen kultamitali päämatkallaan 100 metrillä.
Amanda Kotaja voitti 200 metriä
Vampulan Urheilijoiden Amanda Kotaja voitti luokassa 54 naisten 200 metriä Suomen ennätyksellä ja maailman tämän kauden toiseksi parhaalla ajalla 30,90. Maailmanmestari Tatjana McFadden Yhdysvalloista ei osallistunut tälle matkalle.
McFadden voitti 100 ja 400 metriä kauden kärkituloksin. 100 metrillä toiseksi sijoittunut Kotaja kelasi hänkin 16,60, mikä on kuluvan olympiadin kolmanneksi paras tulos sitten Pekingin vuoden 2008 paralympiakisojen.
Suomalaisittain kilpailut sujuivat loistavasti. Lisäksi vielä Lapin Lukon Janne Seppälä rikkoi 200 metrin Suomen ennätyksen cp-vammaisten luokassa 34. Seppälän aika oli 31,88.
Prattelnin vuosittaiset kilpailut kunnioittavat paralympiakelaaja Daniela Jutzelerin muistoa. Jutzeler sai traagisesti surmansa harjoituslenkillä vuonna 1994 jouduttuaan autoilijan yliajamaksi.































