Video: Sportivo TV

Suomen tennis on ollut viime vuosina hurjassa nosteessa, mutta viime aikoina on käyrä osoittanut alaspäin.

Otto Virtasella tekee tiukkaa pärjätä ATP-kiertueella ja Emil Ruusuvuoren tilanne on täysi kysymysmerkki.

Yksi Suomen miestenniksen lupaavimmista pelaajista on Oskari Paldanius. Paldaniusta on nähty miesten peleissä mukana haastajakiertueella sekä pääosin ITF-turnauksissa, mutta seuraavaa askelta ei nuori lupaus ole vielä pystynyt ottamaan.

Tällä hetkellä 19-vuotias suomalainen on ATP-listalla sijalla 1304. Sijan odottaisi olevan kovassa nousussa, mutta Paldanius on tällä hetkellä viiden ottelun mittaisessa tappioputkessa.

Tuorein tappio tuli ITF-15 tason turnauksessa Unkarissa 24-vuotiasta Unkarin Peter Makkia vastaan. Tappio Makkille oli jo toinen lyhyen ajan sisään, sillä Paldanius koki unkarilaiselle tappion myös Hollannin ITF-15 kisassa huhtikuun lopulla toisella kierroksella.

Viime kesänä Paldanius eteni 16 parhaan joukkoon poikien US Openissa ja Wimbledonissa. Tästä suomalaispelaajan ura ei ole kuitenkaan auennut toivotulla tavalla.

Tänä kesänä Paldaniukselta on odotettavissa kuitenkin otteluvoittoja ja nousua tuhannen joukkoon ATP-listalla. Jotta suomalainen voi päästä jatkuvasti haastajaturnausten karsintoihin mukaan tulisi ranking nostaa 500:n tienoille.

Paldaniuksella on tällä hetkellä seitsemän ATP-pistettä, kun 500 joukkoon nousemiseen riittää vajaat sata ATP-pistettä. ITF-15 ja ITF-25 -turnausten voitoista tulee joko 15 tai 25 ATP-pistettä plakkariin riippuen turnauksen tasosta, joten lyhimmillään nousu vaatisi kaksi hyvää kuukautta suomalaislupaukselta.