NHL:ssä varsin viihdyttäväksi asiantuntijaksi viime vuosina noussut entinen NHL-maalivahti Kevin Weekes paljasti mielenkiintoisia asioita NHL:n kulisseista.
Weekesin mukaan New Jersey Devils on suunnittelemassa hurjaa jatkosopimusta seuran kapteeni Nico Hischierille.
Urallaan kolme MM-hopeaa Sveitsin maajoukkueen kanssa voittanut Hischier aloittaa nykyisen sopimuksen viimeisen kauden reilun seitsemän miljoonan dollarin kausipalkalla.
Weekesin mukaan Devils on kaavaillut kapteenilleen jatkosopimusta, mikä nostaa kausiansiot jopa 13 miljoonaan dollariin kaudessa.
Hischier muodostaa yhdessä Yhdysvaltain Jack Hughesin kanssa hurjan sentterikaksikon Sheldon Keefen valmentamaan seuraan. Kesän 2017 ykkösvaraus on urallaan pelannut NHL:ssä yhteensä 609 ottelua. Näissä on syntynyt 199 maalia ja yhteensä 488 tehopistettä.
27-vuotias keskushyökkääjä on pelannut Devilsin kanssa yhteensä kolme kertaa NHL:n pudotuspeleissä. 22 otteluun sveitsiläinen on kerännyt 12 tehopistettä.

































