Turun Urheiluliiton 16-vuotias Johanna Matintalo juoksi Jämsässä naisten 800 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 2.06,54. Hän juoksi jo kaksi vuotta sitten nykyisen ennätyksensä 2.05,87. Heinäkuun puolivälissä Ukrainassa pidettäviin 17-vuotaiden MM-kilpailuihin valittu Matintalo on ikäluokkansa maailmantilastossa kahdeksantena.
Saarijärven Pullistuksen 18-vuotias Joonas Rinne voitti miesten 800 metriä ajalla 1.52,28. Toiseksi sijoittui 3000 metrin hallitseva Suomen hallimestari, Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen, ja kolmanneksi Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa Suomea 1500 metrillä edustanut Lahden Ahkeran 19-vuotias Ossi Kekki.
Miesten 800 metrillä oli yhdeksässä erässä 83 juoksijaa ja naisten 800 metrillä kahdeksassa erässä 68 juoksijaa. Kilpailuissa kohtasivat eri sukupolvien edustajat noin 13-vuotiaista yli 35-vuotiaisiin veteraaneihin.
Sekä miesten että naisten kilpailussa juoksijat jaettiin eriin tilastoaikojen eikä iän perusteella. Eräjako onnistui, sillä melkein jokaisen erän voittaja juoksi nopeamman ajan kuin edellisen erän voittaja.
Kaipolan Vireen 18-vuotias Kristian Pulli leiskautti kotikentällään vastatuulessa pituushypyn ennätyksensä 752. Pulli on ylittänyt tänä kesänä 19-vuotiaiden EM-rajan sekä pituushypyssä että päälajissaan kolmiloikassa.

































