Suomalaisurheilijat ottivat toisena kisapäivänä kaksi pistesijaa. Parhaasta suomalaistuloksesta vastasivat parisprintissä neljänneksi hiihtäneet Aku Nikander ja Leena Nurmi. Kaksikko hävisi voittajalle 20.30 sekuntia. Pronssiin jäi matkaa lähes 15 sekuntia.
Venäjä otti kilpailussa kaksoisvoiton. Anton Gafarov ja Svetlana Nikolaeva ottivat kultaa ja Raul Shakirzianov ja Anna Povoliaeva hopeaa. Kolmanneksi sijoittuivat Tsekin Jan Srail ja Karolina Grohova. Gafarov on hiihtänyt parhaimmillaan maailmancupissa hopealle. Myös Svetlana Nikolaeva on hiihtänyt maailmancupin sprintissä kymmenen joukkoon.
Nikander hiihti ensimmäisen osuuden letkan mukana tullen vaihtoon yhdeksäntenä. Nurmi toi joukkueen vaihtoon kuudentena, mutta joukkue menetti vaihdossa tärkeitä sekunteja ja peesiedun, kun Nikanderin eteen kiilasi edellisen osuuden hiihtänyt nainen ja suomalainen joutui tekemään turhan koukun vasemmalle.
Toisella osuudellaan Nurmi ohitti Puolan ja Kazakstanin kakkosjoukkueen tullen vaihtoon neljäntenä. Miesten viimeisellä osuudella kolmen kärki kasvatti etumatkaa ja erkaantui muiden tavoittamattomiin. Viimeisellä osuudellaan Nurmi hiihti pitkään yhdessä eilen kultaa voittaneen kazakstanilaisen Anastassiya Slonovan kanssa. Ennen viimeistä laskua Nurmi ohitti eilisen kultamitalistin ja ratkaisi neljännen sijan suomen eduksi.
– Muuta ei ollut tänään tarjolla kuin neljäs sija. Monta kovaa jäi kuitenkin taakse. Tämä oli meidän maksimisuoritus. Ei voi olla pettynyt, Nurmi sanoo.
– Harmittaa, mutta kaikkeni annoin. Laskuissa tuli liikaa eroa, Nikander sanoo.
Toinen suomalaispari Aki Kauppinen ja Elsa Airaksinen jäivät välieriin.
Päivän toinen suomalaislaji oli yhdistetty. Lahden ammattikorkeakoulussa opiskeleva Mikke Leinonen oli kuudes ja Eetu Vähäsöyrinki 11. Leinonen pääsi ladulle 1.18 kärjen perässä. Vähäsöyrinki lähti ladulle sekunnin Leinosen jälkeen. Kaksikko tiesi sijalta 13. lähteneen David Welden kovaksi hiihtäjäksi ja yritti pysytellä tämän perässä, mutta Welden vauhti oli tänään molemmille liikaa. Leinonen onnistui kuitenkin ohittamaan useita edellään lähteneitä ja hävisi tänään voittajalle reilun minuutin. Welde oli lopulta toinen.
– Sijoitus ei lämmitä. Hiihto oli ok, mutta parempaa hyppäämistä vaatisi. Olen kilpaillut tällä kaudella vähän, joten oli mukavaa kilpailla, Leinonen sanoo.
































