HJK otti sunnuntai-iltana vakuuttavan voiton Veikkausliigassa, mutta 3–0-lukemien keskeltä suurimman huomion vei vasta 19-vuotias Martin Kirilov.
HJK kaatoi runkosarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella Jaron maalein 3–0. Ottelun hahmoksi noussut Kirilov oli vahvasti mukana kaikissa kolmessa osumassa ja kruunasi iltansa uransa ensimmäisellä Veikkausliiga-maalilla.
Nuorukaisen vahva ottelu alkoi jo HJK:n avausmaalista. Tilanne sai alkunsa Kirilovin riistosta hyökkäysalueella.
Toisessa maalissa Kirilov pääsi jälleen ratkaisevaan rooliin. Hän tarjoili keskityksen Mads Borchersille, joka puski pallon verkkoon.
Illan kruunu tuli ottelun loppupuolella.
Kirilov pääsi itse viimeistelemään HJK:n kolmannen osuman, ja ensimmäiseen liigamaaliin liittyi myös erityinen yksityiskohta: syötön tarjoili suomalaisen jalkapallon suuriin nimiin lukeutuva Teemu Pukki.
– Päästiin yläalueen riistoon, ”Teme” syötti, kuljetin vähän aikaa ja pääsin laittamaan pallon vasempaan alakulmaan. Oli todella hyvä fiilis. En ollut tehnyt maaleja vähään aikaan, niin oli tosi hyvä fiilis, Kirilov kertasi osumaansa Kymppipaikan toimittajan Panu Markkasen haastattelussa.

Ensimmäistä maalia oli odotettu
Kirilov oli onnistunut maalinteossa jo talvella kahdesti Liigacupissa, mutta Veikkausliigassa verkko ei ollut ennen sunnuntaita heilunut.
Peliajastakin on ollut kilpailua. Jaro-ottelu oli Kiriloville vasta kauden viides avauskokoonpanopaikka Veikkausliigassa, joskin nyt jo toinen peräkkäinen.
Tällä kertaa hän käytti mahdollisuutensa tehokkaasti. Kymppipaikalla pelannut Kirilov osallistui HJK:n hyökkäyspeliin näkyvästi ja sai lopulta pitkään odottamansa palkinnon.
Nuori hyökkäyspään pelaaja myönsi, että ensimmäisen liigamaalin odottaminen oli alkanut jo tuntua.
– On totta kai. On tullut pari maalisyöttöä ja tänäänkin tuli yksi. Ne ovat helpottaneet vähän, mutta totta kai maalin tekeminen on aina spesiaalia. On odotettu!

































