Veera Kivirinnan hieno urakka Pariisin pitkän radan EM-kisoissa päättyi pettymykseen naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa. Suomalainen sijoittui kuudenneksi ajalla 30,41 ja jäi ilman mitalia.
Pettymys näkyi Kivirinnasta välittömästi. Hän puhkesi kyyneliin noustuaan finaalin jälkeen altaasta.
Odotuksia oli ehtinyt kertyä, sillä 31-vuotias suomalainen oli osoittanut jo aiemmin kisoissa olevansa huippukunnossa.
Kivirinta rikkoi lauantain alkuerissä viisi vuotta vanhan Suomen ennätyksen uimalla ajan 30,17. Hän paransi aiempaa ennätystä kahdella sadasosasekunnilla ja oli alkuerien toiseksi nopein. Välierissä vauhti jatkui vahvana, kun Kivirinta kellotti ajan 30,26 ja eteni finaaliin neljänneksi nopeimpana.
Finaalissa aivan samanlaista vauhtia ei kuitenkaan löytynyt. Kivirinnan 30,41 jäi hänen tuoreesta Suomen ennätyksestään 24 sadasosasekuntia.
Mitaleista hurja taistelu
Mitalikamppailu oli äärimmäisen tasainen.
Euroopan mestaruuden nappasi Liettuan maailmanennätysnainen Ruta Meilutyte ajalla 29,93. Italian Benedetta Pilato jäi hänestä vain sadasosan ja sai hopeaa ajalla 29,94.
Irlannin Mona McSharry täydensi mitalikolmikon ajalla 29,95. Näin kultaa ja pronssia erotti toisistaan vain kaksi sadasosasekuntia.

































