Tämän kesän Eliittikisojen ensimmäisen osakilpailun ensimmäinen suoritus tuotti uuden urheilijan MM-rajan ylittäjien joukkoon, kun Porin Pyrinnön moukarinheittäjä Tuomas Seppänen linkosi uuden ennätyksensä 74,84.

Seppäsen tulos jää vain 30 sentin päähän Olli-Pekka Karjalaisen nimissä olevasta kauden kotimaisesta kärkituloksesta ja ylittää Daegun MM-kilpailuiden B-tulosrajan.

Seppänen löi viime vuonna Barcelonassa EM-finaaliin selviytyneen ruotsalaisen Mattias Jonsin ja tänä keväänä Norjan ennätyksen heittäneen Eivind Henriksenin. Kangasalan Kisan Juha Kauppinen oli toiseksi paras suomalainen tuloksella 72,06.

Neljän vuoden takainen junioreiden Euroopan mestari Arno Laitinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista heitti uuden ennätyksensä 71,14. Hänen hyvin tasaiseen sarjaansa sisältyineljä yli 70 metrin heittoa.

Torro hävisi tasatuloksella Thomasille

Miesten korkeushyppyä johti ratkaisukorkeuteen 223 saakka järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Jussi Viita, joka ylitti 220:een asti kaikki korkeudet ilman yhtäkään pudotusta.

Bahamalainen neljän vuoden takainen maailmanmestari Donald Thomas ylitti 223 ensimmäisellä yrityksellään ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torro toisella yrityksellään. Kumpikaan ei onnistunut ylittämään Daegun A-rajaa 228.

Thomas voitti kisan, ja Torro joutui tyytymään samalla tuloksella kakkossijaan.

Keihäsmiehet jäivät alle 80 metrin

Voimakas tuuli vaikeutti seiväshyppääjien ja pituushyppääjien ohella loppuillasta myös keihäänheittäjien suorituksia. Yksikään kilpailijoista ei ylittänyt 80 metriä.

Viime kesän EM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut ukrainalainen Oleksandr Pjatnitsja onnistui voittamaan kolmannen kierroksen heitollaan 79,79.

Toiseksi sijoittui maajoukkuekatsastuksen voittajana Ari Mannio, jonka viides heitto kantoi 77,52. Kaikki muut yrityksensä Mannio astui yli. Lapuan Virkiän 33-vuotias Harri Haatainen oli kolmas tuloksella 76,30.

Järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpään kauden avaus oli 74,75. Vain 34 senttiä hänelle hävisi 22-vuotiaiden EM-rajan ylittänyt Sampo Lehtola Lapinlahden Vedosta.

Hämäläinen voitti finaalin ajalla 10,29

Miesten 100 metrin finaalissa Hannu Hämäläisen ja Jonathan Åstrandin kohtaaminen eteni vain lähtötelineisiin asti, sillä Åstrand otti tulosnälkäisenä vilppilähdön ja hänet suljettiin kilpailusta.

Hämäläinen voitti finaalin jälleen erinomaisella ajalla 10,29 tuulen voimakkuuden ollessa 2,3 metriä sekunnissa. Kankaanpään seudun Leiskun 21-vuotias Ville Myllymäki oli toiseksi nopein suomalainen ajalla 10,55.

Tampereella alkaneet Eliittikisat jatkuvat seuraavaksi Kuortaneella juhannuslauantaina 25. kesäkuuta.