Kansainvälinen Tennisliitto ITF julkaisi tiistai-iltapäivällä tulevien Davis Cup -maaotteluiden kokoonpanot. Suomi kohtaa Itävallan Eurooppa/Afrikan I-divisioonan ottelussa Espoo Metro Areenalla 13.-14.9.
Suomen joukkueen kapteeni Jarkko Nieminen on nimennyt joukkueeseensa odotetusti Henri Kontisen, Emil Ruusuvuoren, Harri Heliövaaran ja Patrik Niklas-Salmisen. Loukkaantumisesta kärsivää Otto Virtasta ei ole nimettynä, vaan hänen tilallaan on Eero Vasa. Virtanen tullaan kuitenkin näkemään joukkueen parissa maaottelun yhteydessä.
Itävallan joukkuetta tähdittää maailmanlistan neljäs Dominic Thiem.
Nieminen: ”Toivotaan, että mökki on täynnä – siitä meidän joukkue syttyy
Kontinen, Ruusuvuori, Heliövaara ja Niklas-Salminen olivat viime vuoden nousun takuumiehinä. Kontinen ja Heliövaara ovat joukkueen konkarit – kaksikko on pukenut maajoukkuepaidan päällensä vuodesta 2008 lähtien muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Niklas-Salminen on ollut mukana viimeiset kolme vuotta ja Ruusuvuori kaksi vuotta. Vasa on puolestaan edustanut Suomea vuosina 2016 ja 2017.
– Olen erittäin innoissani päästessämme pelaamaan jälleen kotona. Iso haaste on edessä ja tämän haasteen otamme innolla vastaan. Viime vuosi oli pelillisesti unelmavuosi ja nyt meidän on sopeuduttava nopeasti uusiin entistä kovempiin haasteisiin. Toivotaan, että mökki on täynnä – siitä meidän joukkue syttyy, kommentoi kapteeni Nieminen.
–Me olemme edelleen tulevaisuuden joukkue ja nyt on jälleen vuosi enemmän kokemusta takataskussa. Kaikki ovat menneet eteenpäin viime vuodesta. Emmekä varmasti tule joukkuehengessä häviämään kenellekään – kuten olen aiemmin sanonut, niin sillä on suuri merkitys tiukoissa maaotteluissa. Olen ylpeä päästessäni toimimaan tälllaisen joukkueen kapteenina.
Itävallan kapteeni Stefan Koubek nimesi odotetusti kivikovan joukkueen. Sen ehdottomana tähtenä on maailmanlistan neljäs Dominic Thiem. Thiemin lisäksi joukkueessa ovat Dennis Novak, Sebastian Ofner, Jürgen Melzer ja Oliver Marach. Marach ja Melzer ovat huippunelinpelaajia ja Thiemin johdolla kaksinpelikattaus tulee olemaan todella kova haaste Suomen joukkueelle.
– Itävalta on paperilla tämän divisioonan pahimpia joukkueita. Kaksin- ja nelinpelistä löytyy maailman aivan absoluuttista kärkeä. Heidän joukkueesta löytyy myös syvyyttä, sillä kakkospelaajan paikalle on heittää useampia pelaajia, analysoi Nieminen Itävaltaa.
Lähde: Tennisliiton tiedote
Kuva: Tennisliitto

































