Yhdistetyn maailmancup saatiin viimein peruutusten ja siirtojen jälkeen käyntiin Norjan Lillehammerissa henkilökohtaisella kilpailulla. Ilkka Herola oli kilpailun kolmas ja toi Suomelle palkintopallipaikan sitten neljän vuoden tauon.

Kilpailun hyppyosuus käytiin perjantaina varakilpailuna. Hyppyosuuden jälkeen Herola lähti hiihtoon 12:nelta tilalta tasan 30 sekuntia johtanutta Puolan Sczcepan Kupzakia perässä.

”Hyppy oli eilen kohtullinen, ei oltu vielä pelistä ulkona ennen tuota hiihto-osuutta. Kyllähän tuo oli yllättävän hyvää tuo hiihto, oli hyvä suksi ja osui muutenkin kaikki kohdalleen. Kolmanneksi paras hiihtovauhti ja kolmas sija, niin kyllähän se yllätti ihan ittenikin”, Ilkka Herola mietti.

Herola hiihti pitkään sijoista toisesta kuuteen sen jälkeen, kun voittaja Fabian Riessle oli karannut muilta. Irtiotto muista tapahtui rankan Lillehammerin ladun viimeisellä kierroksella.

”Viimeisen kierroksen puolivälissä (tapahtui ratkaisu) , missä Akito (Watabe) lähti irti ja Gruber alkoi tippumaan, niin piti tehdä henkilökohtainen ratkaisu ja lähteä Akiton perään”, valaisi Herola.

Suomen muiden yhdistetyn urheilijoiden kisa mureni hyppyvaiheessa. Jim Härtull oli 35:s, Matti Herola 40:s ja Mikke Leinonen 45:s.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)