Los Angeles Lakersin alavireinen kausi sai jatkoa sunnuntain NBA-kierroksella. Kotiparketillaan pelannut Lakers hävisi Denver Nuggetsille 105-112. Tappio oli elokuvakaupungin tähtisikermälle kolmas peräkkäinen ja neljäs viimeisessä viidessä ottelussa. Lakers on Läntisessä konferenssissa sijalla 11.

Lännen sarjataulukossa seitsemäntenä majaileva Denver on viime aikoina onnistunut kiusaamaan Los Angelesin joukkueita. Nuggets löi Lakersin myös tapaninpäivänä ja katkaisi uudenvuodenpäivänä Clippersin 17 ottelun mittaisen voittoputken.

Kamppailu eteni pitkään tasaisissa lukemissa kunnes Denver otti pienen karkumatkan viimeisen neljänneksen puolelle jatkuneella 8-1 -pätkällään, mikä muutti lukemiksi 92-83. Los Angeles ei vielä taipunut vaan aloitti nousun Kobe Bryantin johdolla.

Bryant upotti kaksi kolmosta viimeisen minuutin aikana. Niiden välissä Denverin Danilo Gallinari osui myös kaaren takaa. Bryantin illan viimeinen kolmosyritys ei kuitenkaan enää onnistunut ja Nuggets pääsi sinetöimään voittonsa vapaaheittoviivalta.

– Olen toki huolissani. Aina voi sanoa ´me käännämme kelkkamme´, mutta se pitää myös tehdä. Matemaattisesti voimme vielä päästä pudotuspeleihin. Meidän pitää vain löytää identiteettimme ja pelata paremmin. Emme vain pelaa hyvin, Lakersin päävalmentaja Mike D´Antoni sanoi seuran verkkosivuilla.

Bryant heitti 29 pistettä, joista 18 viimeisellä neljänneksellä. Neljä kolmosta upottanut Ron Artest (Metta World Peace) teki 16 pistettä. Sentteri Dwight Howard kirjautti tililleen 14 pistettä, mahtavat 26 levypalloa ja neljä blokkia.

Los Angelesille toi lisää huolia Howardin olkapäävamma. Tähtisentteri kertoi Lakersin verkkosivuilla menevänsä kuvaukseen maanantaina, minkä jälkeen asiasta tiedetään enemmän.

Denverin pelintekijä Ty Lawson heitti 21 pistettä ja jakoi 10 koriin johtanutta syöttöä. Gallinari pussitti 20 ja snettri JaVale McGee 17 pistettä.

Konferenssien kärkijoukkueet eivät antaneet yllättää itseään. Lännen ja koko NBA:n piikkipaikalla porskuttava Oklahoma City Thunder kukisti Toronto Raptorsin vieraissa 104-92. Idän ykkösjoukkue Miami Heat löi NBA-jumbo Washington Wizardsin kotonaan 99-71.

NBA sunnuntaina 06.01.2013:

TORONTO – OKLAHOMA CITY92-104 (18-23,32-29,17-26,25-26)

Tor: Alan Anderson 27, Amir Johnson 19+9 lp, DeMar DeRozan 11, Jose Calderon 10+11 s, Kyle Lowry 10+8 s, Quincy Acy 6
OKC: Russell Westbrook 23+7 s, Kevin Durant 22+7 lp+7 s, Serge Ibaka 19+8 lp, Kevin Martin 16, Nick Collison 10+8 lp, Reggie Jackson 7

MIAMI – WASHINGTON99-71 (27-19,25-25,17-16,30-11)

Mia: LeBron James 24+7 s, Ray Allen 20, Chris Bosh 17+9 lp, Dwyane Wade 14+7 lp, Mike Miller 13, Mario Chalmers 5, …, Udonis Haslem 2+12 lp
Wsh: Kevin Seraphin 14, Cartier Martin 13, Martell Webster 10, Bradley Beal 9, Shelvin Mack 7, Jan Vesely 6

DETROIT – CHARLOTTE101-108 ja (30-21,30-38,22-20,14-17,5-12)

Det: Tayshaun Prince 21+7 lp, Greg Monroe 18+14 lp+6 s, Rodney Stuckey 18, Brandon Knight 12, Andre Drummond 10, Charlie Villanueva 9, Will Bynum 5+9 s
Cha: Kemba Walker 20+7 s, Ben Gordon 18, Ramon Sessions 15, Tyrus Thomas 13, Michael Kidd-Gilchrist 11+8 lp, Bismack Biyombo 10+17 lp, Jeffrey Taylor 8

PHOENIX – MEMPHIS81-92 (16-21,22-20,24-30,19-21)

Pho: P.J. Tucker 17, Marcin Gortat 12+8 lp, Goran Dragic 9+6 s, Jermaine O´Neal 8, Luis Scola 7+6 s, Jared Dudley 7
Mem: Zach Randolph 21+8 lp, Rudy Gay 20, Tony Allen 11, Marc Gasol 10+12 lp+5 s, Jerryd Bayless 9+7 lp+6 s, Mike Conley 7+9 s

LA LAKERS – DENVER105-112 (26-34,34-26,23-29,22-23)

LAL: Kobe Bryant 29+7 s, Ron Artest 16, Dwight Howard 14+26 lp, Jordan Hill 13, Pau Gasol 11, Steve Nash 10+13 s, Jodie Meeks 8
Den: Ty Lawson 21+10 s, Danilo Gallinari 20, JaVale McGee 17, Andre Iguodala 15+7 s, Corey Brewer 14, Andre Miller 12+10 s, Kosta Koufos 7+7 lp, Kenneth Faried 6

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)