Mercedeksen George Russell kellotti pehmeillä renkailla ajan 1.43,347, joka riitti selvään ykkössijaan formula ykkösten Bakun GP:n toisissa vapaissa harjoituksissa torstaina.
Kimi Antonelli oli harjoitusten toiseksi nopein, mutta eroa tallikaveriin kertyi puoli sekuntia. Red Bullin Max Verstappen sijoittui kolmanneksi vielä noin kolme kymmenystä Antonellin takana.
Mercedes sai näin molemmat autonsa harjoitusten kahdelle ensimmäiselle sijalle.
Verstappen tuskaili Red Bullin kanssa
Bakussa ajettiin lämpimissä olosuhteissa. Vaikka aurinko alkoi hiljalleen laskea harjoitusten aikana, ilman lämpötila pysytteli noin 30 asteessa.
Useimmat kuljettajat aloittivat harjoituksen keskikovilla tai kovilla renkailla.
Verstappen kirjautti alkuvaiheessa vertailuajan 1.45,115, mutta Red Bullin käyttäytyminen ei miellyttänyt nelinkertaista maailmanmestaria.
Hollantilainen valitti radiossa autonsa huonosta ajettavuudesta.
– Joudun jatkuvasti tekemään vastaohjauksia, koska takapääni nousee irti maasta, Verstappen raportoi.
Ongelmista huolimatta Verstappen paransi keskikovilla renkailla aikaan 1.44,492. Se riitti siinä vaiheessa niukasti Russellin samalla rengasseoksella ajaman ajan edelle.
Kun pehmeät renkaat otettiin käyttöön, Russell nosti kuitenkin vauhtiaan merkittävästi.
Ferrari jäi Mercedesten ja Verstappenin taakse. Charles Leclerc oli neljäs ja Lewis Hamilton viides.
Cadillacin Sergio Perez oli 13:s ja Valtteri Bottas 19:s. Bottas kärsi siis selvän tappion tallikaverilleen.
Aston Martin romahti koko joukon viimeiseksi. Lance Stroll oli 21:s ja Fernando Alonso koko joukon viimeinen.

































