Viron Ott Tänak johtaa Suomen MM-rallia, kun ensimmäinen varsinainen ajopäivä on takana. Toyota-kuljettajan ero toisena olevaan Citroenin Mads Östbergiin on yötauolle lähdettäessä 5,8 sekuntia.
Virolainen tykitti Keski-Suomen sorateillä hurjaa kyytiä perjantaina.
– Tiimi on tehnyt loistavaa työtä ja olen saanut tietysti myös paljon kannatusta ja tukea. On hienoa olla osa tällaista tiimiä, Tänak sanoi Harjulla ajetun perjantain viimeisen erikoiskokeen jälkeen.
Moni odottaa, että virolainen katoaa lauantaina maisemaan. Tänak itse ei kuitenkaan vielä tuulettele voittoa.
– Meidän täytyy edelleen olla nopeita. Jos haluat olla nopein, niin pitää myös olla todella nopea. Se ei ole koskaan tällä tasolla helppoa. Lähtöpaikkamme on huomenna hyvä, mutta taistelusta tulee tiukka. Katsotaan nyt. Tietysti yritän parhaani myös huomenna ja katsotaan sitten, mihin se riittää, Tänak mietti.
Toyotan Jari-Matti Latvala on yötauolle lähdettäessä kolmantena. Latvalan ero tallikaveriin on 23,1 sekuntia. Huomenna Jyväskylässä ajetaan kahdeksan erikoiskoetta.
Ville Hirvonen, Jyväskylä
Kuva: Taneli Niinimäki































