MotoGP-luokan kausi polkaistiin virallisesti käyntiin Sepangin radalla Malesiassa ajetulla kolmen päivän mittaisella shakedown-testijaksolla. KTM:n testikuljettaja Mika Kallio palasi vauhdikkaasti töihin testien päätöspäivänä.
Kallio urakoi tiistaina koko kaartin suurimman kierrosmäärän. Kallio kiersi Sepangin 5,5 kilometrin mittaisen radan 68 kertaa. Kallion kovin kierros kulki lukemin 2.00,472, joka oli päivän seitsemänneksi kiireisin.
Kallio piti Yamahan testikuljettajana työnsä aloittaneen kuninkuusluokan kolminkertaisen maailmanmestarin Jorge Lorenzon takanaan 34 tuhannesosan turvin.
Kallion kanssa KTM:n testivastuun jakava Dani Pedrosa paiski Sepangissa töitä kaksi ensimmäistä päivää karauttamalla molemmilla kerroilla tuloslistan kärkeen.
Testien päätöspäivänä kärkeen paineli puolestaan KTM:n tehdastiimin kisakuljettaja Pol Espargaro ajalla 1.59,444, josta Kallio jäi 1,028 sekuntia.
Espargaron veljekset nappasivat tiistain tuloslistan kaksi kärkisijaa. Aprilialla kilpaileva Aleix Espargaro jäi pohjista 0,178 sekuntia.
KTM:n Tech 3-tiimin Miguel Oliveira päätyi kolmanneksi 0,304 sekuntia pohjista.
Testit jatkuvat tulevasta perjantaista sunnuntaihin samalla radalla. Silloin Sepangissa ajetaan MotoGP-luokan kisakuljettajien voimin vuoden ensimmäinen virallinen yhteistestijakso.
MotoGP-kausi käynnistyy 6.-8. Qatarin Losailissa. Suomen MM-osakilpailu ajetaan KymiRingillä 10.-12. heinäkuuta.

































