Kimi Räikkönen saavutti viime sunnuntaina Barcelonassa toisen palkintosijansa ajettuaan kolmanneksi. Tulokseen Räikkönen oli kuitenkin pettynyt, eikä tehnyt asiaa epäselväksi. Lotus-pomo Eric Boullier on Räikkösen kanssa tuloksesta eri mieltä ja hänen mielestään pettymykseen ei ole aihetta.

– En jaa sellaista tunnetta. Olemme täällä mukana voittaaksemme, mutta kilpailu on todella tasaista. Kaksi ensimmäistä rengassettiä ei toiminut odotetusti ja siksi voittaminen oli vaikeaa. Jos kisa olisi kestänyt kolme kierrosta enemmän, olisimme voineet voittaa, Boullier kertoi Autosportin mukaan.

Boullierin mukaan Räikkönen ja Lotus voittavat vielä.

– Tämä on vain kilvanajoa. Täytyy vain jatkaa työntekoa ja käyttää hyväksi seuraava tilaisuus. On hyvä, että meillä on kuljettaja, joka haluaa vain voittoja ja se puskee tallia eteenpäin. Jos jatkamme tällä tiellä, voi voitto toteutua hyvinkin pian, Boullier kertoi.