Rallin MM-sarjan seitsemäs osakilpailu ajetaan tällä viikolla Sardinian saarella Italiassa. Kilpailuun osallistuu neljä suomalaiskuljettajaa. WRC-luokassa kisaan lähtevät Fordin Teemu Suninen sekä Toyotan Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi. WRC3-luokassa Ruotsin MM-rallissa edellisen kerran viivalla nähty Taisko Lario palaa tositoimiin Peugeotin puikoissa.

MM-sarjan pistetaulukossa kärkipaikka vaihtui toukokuussa Portugalissa, kun kisan voittoon ajanut Belgian Thierry Neuville nousi piikkipaikalle. Hyundain ykköstykillä on sarjan puoliväliin saavuttaessa 119 pistettä.

Viisinkertainen maailmanmestari, ranskalaisässä Sebastien Ogier on Fordilla toisena 100 pisteellä ennen 72 pistettä kerännyttä Toyotan virolaisvirtuoosi Ott Tänakia. Suomalaisista Esapekka Lappi on sarjassa viidentenä (55 pistettä), Jari-Matti Latvala yhdeksäntenä (31) ja Portugalissa uransa ensimmäisen WRC-luokan palkintokorokesijan napannut Teemu Suninen sijalla 11 (23 pistettä).

– En ajanut Sardiniassa viime vuonna, mutta vuonna 2016 voitin täällä WRC2-luokan, joten siitä on toivottavasti apua. Tällä tasolla jokainen kisa on vaikea, sillä kaikki pienet yksityiskohdat vaikuttavat lopputulokseen. Ajoimme yhden testipäivän ja se oli erittäin hyödyllinen. Testitie oli melko hidas, mutta siitä oli minulle hyötyä, koska juuri hitailla osuuksilla minun pitää keskittyä parantamaan suoritustani. Kun tie on kapea ja hidas, jokainen tuuma pitää osata hyödyntää, Suninen kertoi.

Sardiniassa aivan ajolinjan vieressä vaanivat kivet lisäävät kisan haastetta. Sää on Sardianiassa tukahduttavan kuuma, joten kuljettajien fysiikkaa ja autojen renkaita testataan tässä kisassa enemmän kuin kenties missään muussa rallissa.

– Jo testeissä huomasin, miten kuuma kisasta tulee. Normaalisti juon kolme litraa päivässä, mutta Sardiniassa pitää juoda yli viisi litraa. Erikoiskokeet ovat melko epätasaisia, joten kaikki kivet pitää osata merkitä nuotteihin. Keskityn omaan ajooni, koetan parantaa pätkä pätkältä ja sitten näemme kisan maalissa, mikä on tulos, Suninen jatkoi.

WRC3-luokassa Taisko Lario on kisaan lähdettäessä sijalla kuusi.

– Pitkä ajotauko on kohta ohi ja on aika palata jahtaamaan tammikuussa asetettua tavoitetta. Vaikka Sardinian kisa on meille uusi, niin uskomme vauhtimme riittävän kärkikahinoihin. En malta odottaa, että kisa alkaa ja päästään taas työntämään täysiä, Lario intoili.

– Olisi tietenkin ollut kiva ajaa enemmän, mutta WRC3-luokassa seitsemän kisaa lasketaan mukaan. Meillä on nyt takana kaksi rallia ja edessä vielä viisi.

Sardiniassa ajetaan 20 erikoiskoetta ja 313 erikoiskoekilometriä. Reitti on uudistunut, sillä noin kolmasosa siitä on uutta vuoteen 2017 verrattuna. Ralli alkaa torstai-iltana kello 19:00 Suomen aikaa ajettavalla kahden kilometrin mittaisella Ittiri Arenan yleisöerikoiskokeella.

Perjantaina ajetaan ensimmäinen täysi työpäivä, yhteensä kahdeksan erikoiskoetta ja 122 EK-kilometriä. Lauantaina on vuorossa kilpailun pisin päivä, jonka aikana rallikaravaani kiertää seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteismitta on 146 kilometriä. Lauantain reitillä on yksi MM-sarjan kuuluisimmista hyppyreistä, Micky´s Jump, joka on kahteen kertaan ajettavalla Monte Lernon erikoiskokeilla.

– Siellä pitää aloittaa maltilla. Ei saa lähteä riehumaan, vaikka kuinka tekisi mieli päästellä. Se voi olla kaksivetoiselle autolle aika kova haaste. Vaikka minulla ei ole Sardiniasta kokemusta, niin luulen, että tiet ovat aika samankaltaisia kuin Etelä-Ranskassa, jossa olen aiemmin ajanut paljon kilpaa, Lario mietiskeli.

Sunnuntaina ralli päätetään neljän erikoiskokeen lenkillä, ja lisäpisteitä tarjoava Sassari-Argentiena 2 alkaa Suomen aikaa kello 13:18.

Sardinian MM-rallin jälkeen vuorossa on reilun kuukauden mittainen kesätauko ennen Jyväskylässä 26.-29. heinäkuuta ajettavaa Suomen osakilpailua, Neste Rallia.

Lähde: AKK Sportsin tiedote

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)