Fernando Alonsoa viedään takaisin tuttuun talliin Alpineen, kertoo Total Motorsport. Paluu olisi toteutuessaan espanjalaisen formulalegendan neljäs tallissa.

Aston Martinilla tällä hetkellä ajavan Alonson, 45, tunteet olivat pinnassa ennen viikonlopun Barcelonan osakilpailua Kataloniassa. Kuljettaja nähdään kotikisassaan kenties viimeistä kertaa.

Barcelonan kilpailu ei ole mukana kauden 2027 kisakalenterissa.

– Tästä tulee hyvin erityinen viikonloppu ja ehkä viimeinen kisani Barcelonassa Formula ykkösissä. Teen kesällä päätöksen, jatkanko vai en, Alonso kommentoi medialle Barcelonassa.

Alonson päätös uransa jatkosta riippunee Total Motorsportin mukaan siitä, löytääkö hän itselleen motivoivaa projektia jatkaa kilpa-ajoa. Myös nykyinen talli Aston Martin suunnittelee autoonsa suurta parannusta ensi kaudelle.

Alpine-linkki ei ole lähteen mukaan kaukaa haettu. Tallia johtaa Alonson Renault-ajoilta tuttu Flavio Briatore, joka myös espanjalaisen manageri. Myös odotetun moottoriyhteistyön Mercedeksen kanssa odotetaan tekevän Alpinesta kilpailukykyisemmän tallin kaudelle 2027.

Alonso olisi Alpinelle siirtyessään organisaatiossa jo neljättä kertaa. Kaksinkertainen F1-mestari voitti tittelinsä Renault-nimen alla vuosina 2005-2006.

Alonso palasi Renaultille kausille 2008-2009 jätettyään McLarenin. Myöhemmin tallin muututtua Alpineksi Alonso tuli taas takaisin vuonna 2021.