F1:n pitkäaikainen tv-kasvo ja toimittaja Tom Clarkson joutuu jättämään väliin Grand Prix -viikonlopun ensimmäistä kertaa 28 vuoteen. Clarkson on ollut paikalla jokaisessa F1-kilpailussa kaudesta 1998 lähtien.
F1:n viikoittaisista lehdistötilaisuuksista ja Beyond The Grid -podcastista tunnettu Clarkson joutuu nyt jättämään väliin 4. lokakuuta ajettavan Bahrainin GP. Kilpailu järjestetään poikkeuksellisesti Malesian Sepangissa Lähi-idän konfliktin vuoksi.
Clarkson on samaan aikaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa Damon Hillin kanssa kiertueella, jolla kaksikko esiintyy viidessä An Evening with Damon Hill -show’ssa.
– Olimme tehneet tämän kiertueen Britanniassa tammikuussa ja pidimme siitä niin paljon, että järjestäjät kysyivät, lähtisimmekö ulkomaille. Vastasin, että totta kai, Clarkson kertoi Speedcafelle.
Clarksonin mukaan Bahrainin GP siirtäminen Sepangiin sotki alkuperäisiä suunnitelmia, mutta kiertueesta ei luovuta.
– Olemme sitoutuneet kiertueeseen. Mikään ei muutu sen osalta.
Clarkson on työskennellyt F1-lähetyksissä muun muassa BBC:lle, Sky Sportsille ja Channel 4:lle.

































