Bayer Leverkusen on pelannut jalkapallon Saksan Bundesliigassa sensaatiomaisen kauden ja tämä näkyy myös siirtomarkkinoilla.

Lukuisat Leverkusenin tähdet kiinnostavat suurempia seuroja ja jälleen yksi on lähtökuopissa.

Saksalainen Bild-lehti kertoo, että Leverkusenin Odilon Kossounou kiinnostaa useampaakin suurseuraa.

Bildin mukaan muun muassa Manchester United ja Tottenham ovat kiinnostuneita hankkimaan puolustajan ensi kesän siirtomarkkinoilla.

Kossounou siirtyi Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradeckyn seurakaveriksi vuonna 2021 belgialaisesta Club Brüggesta. Hänestä maksettiin tuolloin reilut 20 miljoonaa euroa, mutta nyt hinnan uskotaan nousevan jo 50 miljoonaan euroon.

Lue myös: ManU:lta surkea uutinen

LUE MYÖS: Teuvo Teräväinen ja Eeli Tolvanen taistelevat MM-kisojen tehotilastojen voitosta (LeijonaUutiset.fi)