Manchester Unitedin seurajohto täyttyi viimein maanantaina ja se päätti antaa manageri Erik ten Hagille potkut.

ManU on pelannut surkean kauden ja valahtanut Valioliigassa jo sijalle 14.

Viimeisin niitti oli sunnuntain tappio. ManU hävisi West Hamille maalein 1-2.

– Oli jo aikakin, että Erik ten Hag sai potkut Manchester Unitedista. Pahoittelen, että sanon näin, ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaan, koska monien pelaajien taso seurassa on kaukana parhaasta. Kun katsoin ottelua West Hamia vastaan, olin itsekin turhautunut Manchester Unitedin fanien puolesta. He päästivät maaleja liian helposti, joukkue oli aivan sekaisin. Ten Hagilla ei ollut tukea faneilta, seuralta tai pelaajilta, mutta hän on vastuussa monista ongelmista. Pelaajien on kuitenkin jaettava vastuu, sillä heidän takiaan hänet erotettiin, jalkapallolegenda Emmanuel Petit latasi.

– Ten Hag toi joukkueeseen keskinkertaisia hollantilaispelaajia Eredivisiestä. Ten Hag ei myöskään osoittanut intohimoa, vaan vaikutti aina lehdistötilaisuuksissa kyllästyneeltä, Petit jatkoi.

Kun päävalmentaja saa potkut, on aina vastuu myös pelaajilla. Niin on tälläkin kertaa.

– Ainoa johdonmukainen asia Manchester Unitedissa tällä hetkellä on keskinkertainen suoritus, jota on jatkunut jo vuosia. Vaikka manageri vaihtuisi, mikään ei muuttuisi. Pelaajien kehonkieli on ollut kamalaa. Bruno Fernandes ärsyttää minua paljon, haluaisin vain käskeä häntä olemaan hiljaa. Hän oli surkea West Hamia vastaan ja surkea kapteeni, hän ei ole kapteenin ainesta. Näiltä pelaajilta tarvitaan vastareaktiota. Jos olisin manageri, jota yhdistettäisiin Manchester Unitediin, isoon rahakkaaseen seuraan, katsoisin seuraa ja kysyisin, mikä on projektin tavoite? Mitkä ovat heidän kunnianhimonsa? En näe mitään syytä, miksi haluaisin liittyä heidän riveihinsä, Petit tylytti.

Lue myös: Nyt riitti – Erik ten Hagille näytettiin ovea

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)