Keskiviikkona oli vuorossa naisten jalkapallon MM-kisojen G-lohkon ratkaisupelit. Niissä kohtasivat Argentiina ja Ruotsi sekä Etelä-Afrikka ja Italia.

Ruotsi lähti Argentiina-otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Maa oli voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan ja Argentiinalla oli kasassa vain yksi tasapeli.

Argentiina sai pidettyä avauspuoliajan 0-0:ssa ja pelin kuvan tasaisena. Ruotsi pääsi iskemään johtomaalin toisella puoliajalla 66. minuutilla, kun Rebecka Blomqvist osui. Argentiina yritti kiriä peliä tasoihin, mutta sen laukaukset jäivät vaille osoitetta.

Elin Rubensson ratkaisi pelin lopullisesti Ruotsille 90. minuutilla tekemällään rangaistuspotkumaalilla. Sen turvin Ruotsi nappasi sekä ottelun- että lohkovoiton. Argentiina jäi jumboksi.

Etelä-Afrikka järkytti italialaiset

G-lohkon toisessa ottelussa Etelä-Afrikka yllätti Italian 3-2. Italia lähti otteluun lohkon kakkospaikalta Etelä-Afrikan ollessa kolmas, mutta Etelä-Afrikka onnistui yllättämään Italian.

Italia sai otteluun räväkän alun, kun Arianna Caruso osui rangaistuspotkusta 11. minuutilla. Peli oli maan hallussa kohtuullisen hyvin, kunnes se antoi eteläafrikkalaisille täydellisen lahjamaalin 32. minuutilla.

Maalissa Benedetta Orsi ei katsonut lainkaan kohti maalivahti Francesca Durantea, jolle hän yritti syöttää alaspäin. Pallo livahti Duranten ohi omaan maaliin ja peli oli täysin uusi.

Toinen puoliaika sähköistyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Hildah Magaia vei Etelä-Afrikan johtoon 67. minuutilla. Italia tuli tasoihin Caruson pelin toisella maalilla 74. minuutilla ja ilmassa oli jännitystä. Tasapeli riitti Italialle, mutta ei Etelä-Afrikalle.

Thembi Kgatlana otti lopulta sankarittaren viitan harteilleen ja iski Etelä-Afrikan voittomaalin toisella lisäaikaminuutilla. Tästä Italia ei enää tokeentunut, vaan Etelä-Afrikka paineli voitollaan pudotuspeleihin Italian jäädessä lohkokolmoseksi.

Lue myös:Valioliigan Tottenhamin omistaja vakavissa ongelmissa lain kanssa

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)