Espanja hallitsi selvästi jalkapallon MM-kisojen alkulohkon toisen kierroksen ottelua Irania vastaan, mutta maaleja se ei saanut aikaiseksi vielä avausjaksolla.
Espanja piti palloa hallussaan peräti 82 prosenttisesti ja voitti maalipaikat selvästi, mutta tehottomuus vaivasi. Reilun puolen tunnin kohdalla Andres Iniesta rakensi lyhyen kulman jälkeen hyvän paikan boksiin, mutta Sergio Ramos ja Gerard Pique eivät päässeet viimeistelemään. Vielä avausjakson lopulla David Silva pääsi hyvään tekopaikkaan, mutta laukaus kimposi Iranin puolustuksesta ohi maalin.
Espanja pelasi MM-turnauksen avausottelussa tasapelin Portugalin kanssa ja Iran voitti avauspelinsä, joten pelissä on isot panokset.
Aiemmin päivällä Portugali voitti Marokon.
Ville Hirvonen (@hirvonenville)

































